Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt syyttäjille valitusluvan Kittilän kunnan luottamushenkilöitä koskevassa virkarikosasiassa.
KKO myönsi valitusluvan rajoitettuna. Se koskee sitä, olivatko luottamushenkilöt rikkoneet virkavelvollisuutensa hankkiakseen hyötyä kuntakonserniin kuuluvan hissiyhtiön entiselle toimitusjohtajalle.
Syyttäjät olivat vaatineet kunnanhallituksen jäsenille ja varajäsenille rangaistusta ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syyttäjät perustelivat vaatimusta sillä, että luottamushenkilöt olivat päättäneet peruuttaa Kittilän kunnan nimissä tehdyn tutkintapyynnön hissiyhtiön entisestä toimitusjohtajasta. He olivat myös ilmoittaneet kunnan edustajille omistajaohjauksena kunnan kannaksi, että entinen toimitusjohtaja nauttii edelleen kunnan luottamusta ja että hänet on kutsuttava takaisin yhtiön toimitusjohtajaksi.