
Hiihdon maailmancupissa nähdään alkavalla kaudella suomalaisurheilijoiden ryntäys pisteille. Yhä useampi sinivalkoinen sivakoija saa nimensä maailmancupin pisteitä saavuttaneiden urheilijoiden pitkään listaan.
Syitä on kaksi: venäläisurheilijoiden puuttuminen ja uusi pisteidenlaskujärjestelmä.
Perjantain sprinteistä lähtien pisteitä on tarjolla kisojen 50 parhaalle. Voittaja saa sata pistettä, kakkonen 95, kolmonen 90 ja 50:s yhden.
Parhaat ovat jatkossakin parhaita, mutta uusi järjestelmä ei palkitse voittoa samalla tavalla, ja pisteitä saa suurin piirtein vetämällä numerolapun rintaan.
Toki pisteiden eteen joutuu näkemään vaivaa, mutta työn ja tuskan määrä ovat joskus olleet korkeammalla.
Rukan viikonloppu tarjoaa vastauksia kysymyksiin kauden voimasuhteista. Ne, jotka ovat kunnossa alkutalvesta, ovat iskussa läpi kauden.
Esimerkiksi norjalaisten täytyy pitää vauhtia heti ensimmäisistä kisoista lähtien, koska Johannes Hösflot Kläbon, Simen Hegstad Krügerin ja Hans Christer Holundin kaltaisten kärkihiihtäjien takana paikkaa lähtöviivalla kyttää 30 suurin piirtein samantasoista urheilijaa.