AC Oulun saldo Suomen cupissa oli voitto ja kaksi tappiota. Olennaista kuitenkin oli, että liiganousija osoitti pystyvänsä pelaamaan kelpo tasolla vakiintuneempia pääsarjajoukkueita vastaan.
Kaksi tehtyä maalia on vähän, mutta niin on myös kolme päästettyä osumaa. Jos AC Oulu pystyy liigaotteluissaan pitämään vastustajansa yhtä tyydyttävästi pois maalipaikoilta, se taistelee aina pisteistä.
Sarjapaikkoja ei uusita hillittömällä hyökkäämisellä vaan tasalaatuisella puolustamisella. Siksi AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kaadereineen on toistaiseksi keskittynyt koko joukkueen puolustamisen perusperiaatteiden iskostamiseen myös uusien pelaajien selkäytimeen.