Ko­koo­muk­sen Le­po­mä­ki vaatii yrit­tä­jil­le li­säai­kaa: "Y­ri­tys­ten kriisiä pitäisi hel­pot­taa myös ve­ro­tuk­sen kautta"

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki vaatii hallitukselta yrittäjille rahatukien lisäksi myös muita helpotuksia.

Helsinki
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, että tappiomielialaa ei ole aistittavissa, vaikka kokoomuksen kannatusluvut ovat alamaissa.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, että tappiomielialaa ei ole aistittavissa, vaikka kokoomuksen kannatusluvut ovat alamaissa.
Kuva: Arttu Laitala

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki nauttii pääkaupunkiseudunkin peittäneestä valkoisesta lumesta. Eduskunta on istuntotauolla ja edustajalla on aikaa olla perheen kanssa.

– Upeaa kun on lunta, ei ole niin synkkää, Espoossa asuva Lepomäki sanoo.

Kokoomuksen talouspolitiikan osaajiin kuuluva Lepomäki on huolissaan yritysten synkistä näkymistä.

– Tärkeintä olisi nyt antaa yrittäjille lisäaikaa, koska merkittävä epävarmuus jatkuu.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä