Ko­ko­nais­kou­lu­päi­väs­tä hel­po­tus­ta arkeen

SDP on ottanut yhdeksi teemakseen ns. kokonaiskoulupäivän, joka on hyvä esimerkki tavallisia perheitä koskevasta asiasta ja aihe, minkä myös puheenjohtaja Antti Rinne otti esille Ylen vaalipuheessaan.

-

SDP on ottanut yhdeksi teemakseen ns. kokonaiskoulupäivän, joka on hyvä esimerkki tavallisia perheitä koskevasta asiasta ja aihe, minkä myös puheenjohtaja Antti Rinne otti esille Ylen vaalipuheessaan.

Monien harrastavien lasten päivät venyvät pitkiksi. Koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhoon ja illalla harrastukseen, usein jo pitkän päivän väsyttämänä. Jos harrastuksen saisi limitettyä iltapäivään, saataisiin etuja ja helpotusta arkeen.

Toimiessani lasten kaupunginosajoukkueen jalkapallovalmentajana, kehittelimme valmentajakollegan kanssa oman ”kokonaiskoulupäivän” pienessä mittakaavassa jo ennen kuin termiä oli keksitty. Saimme mahdollisuuden käyttää lähikoulun salia iltapäivällä jo ennen varsinaisten salivuorojen alkua, ja näin pojilla on jo kello 16 koulupäivä ja seuraharjoitukset tehtynä, ja loppupäivä jää kavereiden tai perheen kanssa oleiluun tai ehkäpä toiseen harrastukseen. Ja kun kaupunginosajoukkueet nimensä mukaisesti koostuvat saman alueen ja koulun oppilaista, pääsevät pojat treeneihin pyörällä tai kävellen, jää myös kuljetusvastuu vanhemmilta pois.

Lisäksi harrastukseen käytetty kokonaisaika pienenee huomattavasti verraten tilanteeseen, missä vanhemmat kuskaavat autolla ruuhka-aikaan lapsia toiselle puolelle kaupunkia. Lisäksi olemme varanneet Arina-Areenan satunnaisia vapaita iltapäivävuoroja, jotka olisivat ilman meidän käyttöä jääneet todennäköisesti tyhjilleen.

Tämä toiminta on vaatinut tietysti kimppakyytien järjestämistä ja suunnittelua, sekä tietysti sen, että valmentajien työ mahdollistaa harjoituksien vetämisen iltapäivisin. Tätä mallia olisi mahdollisuuksien mukaan monistettava isommassa kuvassa myös muihin harrastuksiin.

Seurojen, yhteisöjen ja koulujen yhteistyötä olisi parannettava ennakkoluulottomasti. Valtuutettuna haluaisin olla tekemässä tämän kaltaisia, tavallisten perheiden arkea helpottavia ratkaisuja. SDP:n teemakseen ottama kokonaiskoulupäivä on juuri tällainen.

Sami Kyllönen

kuntavaaliehdokas (sd.)

Oulu

Ilmoita asiavirheestä