Jaakko Taivaloja kertoo (Kaleva 28.1.) upean ja viisaan kertomuksen elämästään ”miten kohtaamisen muisto kantaa pitkän matkan.” Siinä hän tuo esille miten hänen ongelmiansa yritettiin hoitaa lukemattomia kertoja nuoruudesta lähtien, mutta ”lukko ei auennut”, hän ei tullut kuulluksi. ”Yritettiin hoitaa toista. Olisi ollut parempi, jos niitä olisi hoidettu käsi kädessä”, hän toteaa.

Omakohtaisesti voin kertoa tästä  tasavertaisesti kohtaamisen, kuulemisen, ja hyväksymisen merkityksen tärkeydestä yksityispraktiikkani ajalta 2010-luvulta. Silloin elettiin aikaa, jolloin oltiin valtakunnallisestikin erityisen huolissaan syrjäytyneistä nuorista aikuisista tasavallan presidenttiä myöten.