Koulujen alkaessa näen eläkeläisen painajaisen.
En löydä sukkia, en kengälle paria, tunti on unohtunut suunnittelematta, tavarat hukassa, luokkaa ei löydy. Herätessä huomaan, etten ole mennyt kouluun ollenkaan ja olen helpottunut.
Hukassa näyttää olevan osalla oppilaista yhä enemmän myös lukutaito. Tutkimusten mukaan lukemisen arvostus on vähentynyt etenkin ammattikoululaisilla.
Kirjallinen kulttuuri saatetaan asettaa jopa naurunalaiseksi lyhytkestoisen viestinnän sykkeessä. Sen puuttuminen voi olla myös tapa pitää kiinni omanarvontunnosta. Lukemisen hyötyäkin epäillään.
Mutta kirja ei ole vain uuninsytyke. Sen kanssa hikoilu antaa lukutaidon.
Kansalaisyhteiskunta rapistuu, jos osa väestöstä jää tekstien ymmärtämisen ilosta paitsioon. Heikosti osaavat joutuvat informaation keskellä alakynteen myös omia oikeuksiaan puolustaessaan.
”Yhteiskunta toimii paljon tekstien kautta. On mahdotonta selvitä ilman, että niitä ymmärtää”, väittää sosiologi Riie Heikkilä Tiede-lehdessä 8/2025.
Koskaan, minään maailman aikana, kirjallinen viestintä ei ole ollut yhtä tärkeä kuin nykyään, siis tavikselle. Menkääpä nettiin ja hoitakaa itse virka-asioita!
Perheiden lukutottumuksia kannattaisi tutkia ja nostaa keskusteluun, koska kotoisat mallit vaikuttavat keskeisesti lapsen lukuintoon. Laitetaanko video pyörimään vai luetaanko satu?
Molemmat sopivat, kun läheinen ihminen on jakamassa kokemusta. Innostus tarttuu yhdessä olossa ja varsinkin ääneen lukemisessa.
Koululla ja kirjastolla on toki oma vaikutuksensa erilaisten perheiden lukutottumusten tasaajana.
Heikkilä toivoo, että kaikki lapset oppisivat kunnolla lukemaan. Oppilaita ei saisi päästää liian helpolla.
Repussa mukana kulkeva kirja on parempi tietopaketti kuin tietokoneen uumenien hajanaiset haahuilut. Siitä löydetty jää paremmin mieleen kuin digikirjasta etsitty.
Olen sitä mieltä, että lukutaidon vahvistaminen ei ole vain äidinkielen opettajien velvollisuus. Kaikki opettajat hyötyvät oman aineensa oppimistuloksista, jos kiinnittävät huomiota myös oppilaidensa lukutaitoon ja edistävät sitä.
Nykyisillä opettajilla on runsaasti ideoita tunneilleen. Parempia kuin lapsuuteni koulussa. Silloin oli tylsää ja pelottavaa joutua yksinään lukemaan ääneen koko luokan kuunnellessa.
Mutta ääneen lukeminen selkiyttää ymmärrystä. Oppilaat voi jakaa pareihin. Parit lukevat vuorotellen kappaletta toisilleen. Kun kaikki parit sopottavat yhtä aikaa, luokan täyttää leppoisa sorina. Tunnin lopussa kootaan yhdessä keskeiset asiat luetusta.
Se, ettei tarvitse lukea yksin koko luokalle, tekee lukemisesta luonnollisen. Se voi olla kaikkia yhtä aikaa koskeva yhteisöllinen ja kannustava hetki.
Mutta… konstit ovat monet.
Tuula Väyrynen
äidinkielen lehtori, eläkeläinen, Kempele