Kir­ja-ar­vio: Kak­sin­ker­tai­nen Fin­lan­dia-voit­ta­ja Olli Jalonen kuvaa uu­tuu­des­saan ur­kin­ta­kult­tuu­ria 1970-lu­vun sta­li­nis­ti­ses­sa Suo­mes­sa

Kilpailevien totuuskäsitysten rajamaasto tarjosi ideologiselle vaikuttamiselle otollisen maaperän kylmän sodan aikaan.

Olli Jalonen on kaksikertainen Finlandia voittaja. Jalosen ensimmäisen Finlandian toi vuonna 1990 Isäksi ja tyttäreksi -romaani ja toisen Taivaanpallo-romaani 2018.
Olli Jalonen on kaksikertainen Finlandia voittaja. Jalosen ensimmäisen Finlandian toi vuonna 1990 Isäksi ja tyttäreksi -romaani ja toisen Taivaanpallo-romaani 2018.
Kuva: Pekka Nieminen

Viime sotien aikana ja jälkeen vallitsi Suomessa kaksi totuutta, jos ei yhtä aikaa niin ainakin vuorotellen. Sama tilanne oli näkynyt jo käsityksissä ensimmäisen maailmansodan loppuratkaisuista kotimaisine seuraamuksineen.

Kilpailevien totuuskäsitysten rajamaasto tarjosi ideologiselle vaikuttamiselle otollisen maaperän kylmän sodan aikaan.

1950-luvulla syntynyt Jalonen eli aikuistumiaikaansa 1970-luvun suomettumisvuosina presidentti Kekkosen vallan viime huipulla.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä