Mooses Mentula: Toiviokoski. WSOY 2023.
”Se on toivo joka haisee”, tokaisee konduktööri junan tuomalle nuorelleparille, joka suuntaa Toiviokosken paperitehtaalle kantamaan kortensa kekoon Suomen jälleenrakentamiseksi. Toiviokoski on Vilholle ja Elsalle myös toiviomatka kohti tulevaisuutta, jossa luokkanousu on realistinen mahdollisuus ja jossa perheellä on varaa kouluttaa lapsensa.
Jälleenrakennusajan Suomi avautuu elävänä ja autenttisena Mooses Mentulan (s. 1976) viidennessä kaunokirjallisessa teoksessa. Tuusulassa peruskoulun rehtorina työskentelevä Mentula on kotoisin Tuupovaarasta ja työskennellyt opettajana ja toimittajana myös Lapissa.
Melko kaluttua aihetta nuorenparin näkökulmasta käsittelee tuoreeltaan myös Karoliina Timonen biofiktiivisessa teoksessaan Laina, jossa ääneen pääsee kirjailija Kalle Päätalon ensimmäinen vaimo. Kjell Westö sijoittaa Molly ja Henry -nimisen uutuusromaaninsa välirauhan paikkeille.
Mentula solahtaa vaivattomasti sodanjälkeisen Suomen tunnelmiin. Vilho on selvinnyt sodasta hengissä, mutta toinen käsi ranteen alapuolelta amputoituna. Muistojen ja painajaisten riivaama mies käy silti edelleen sotaa ja potee syyllisyyttä sotilastoverinsa kuolemasta.
Lukija sotii mukana Vilhon takaumissa, jotka iskevät miehen mieleen tavallisen arjen keskellä. Tai tavallisen ja tavallisen – nykykäsityksen mukaan Vilho luokiteltaisiin heroiinipitoisten lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjäksi, joka silkalla sisulla selviää paperitehtaan raskaista töistä.
Mentula kykenee herättämään lukijassa empatian älykästä, yritteliästä ja epävarmaa Vilhoa kohtaan. Köyhiin oloihin syntynyt pikkupoika kysyy opettajalta, voisiko hän maksaa oppikoulumaksunsa puolukoita poimimalla.
Paperitehtaalla käsipuoli älykkö ei jää varjoon, vaan kohoaa tehtaan lehden toimittajaksi. Duunaritoverit odottavat Vilhon pistävän porvareille kampoihin ja tuovan esille työläisten näkökulmaa, mutta sosiaalisen nousun myötä käyttöön otettu kravatti jää helposti puun ja kuoren väliin.
Lapsuudenkodin naapurista miehen matkaan on lähtenyt Elsa, joka jaksaa uskoa mieheensä, vaikka näkee enemmän kuin haluaisi. Paperitehtaan konttorin Leilan rinnalla Elsa näyttää Vilhosta häivähtävän hetken ajan hävettävän maalaiselta.
Vilhon perhe kasvaa kahdella lapsella, mutta vaikeudet eivät ole ohi, vaikka sisätyö ja sisävessa merkitsevät jo aikamoista luokkanousua. Vilhon kehityskaari ilmentää monen muunkin sotaveteraanin kujanjuoksua sodanjälkeisen siviilielämän uudenlaisten haasteiden keskellä.
Mentula kuljettaa sormiaan näppäimistöllä siinä mielessä kiitettävän kevyesti, ettei Vilhon koettelemuksista kehkeydy itkuvirttä, vaan jopa eräänlainen suomalaisen miehen sankaritarina. Vilho ei kuitenkaan näyttäydy voittamattomana supersankarina, vaan vaimoaan tarvitsevana aviomiehenä, herkkänä isänä ja vanhempiaan kunnioittavana poikana.
Mentulan eloisakielinen romaani ei kynnä pessimismin pohjamutia, vaan sen sitkeästä eetoksesta puskee tulevaisuuden toivo.
Kriitikko kiteyttää
Plussaa
Haasteista huolimatta tulevaisuudenuskoa vahvistava tarina jälleenrakennusajan Suomesta.
Sotaveteraanin uskottava ja empatiaa herättävä kehityskertomus.
Eloisakielinen ja ilmava romaani kahdessa aikatasossa.
Miinukset
Muutama kohtaus jää kokonaisuudesta irralliseksi.
