Ket­ju­joh­ta­ja löytää Suo­mes­ta ta­va­ra­ta­lon men­tä­vän aukon – "Aika mikä 2000-lu­vul­la näh­tiin, että iso on kau­nis­ta, on kyllä ohi"

S-ryhmä avasi 20. Sokos-tavaratalonsa elokuussa Rovaniemelle. Uusista myymälöistä ei ole konkreettisia suunnitelmia.

Ketjujohtaja Mika Laakso on tehnyt jo pitkän uran S-ryhmässä. Tavaratalojen yhteinen ilme suunnitellaan ja hankinnat tehdään keskitetysti.
Ketjujohtaja Mika Laakso on tehnyt jo pitkän uran S-ryhmässä. Tavaratalojen yhteinen ilme suunnitellaan ja hankinnat tehdään keskitetysti.
Kuva: Arttu Laitala

Tavaratalon perustaminen kivijalkaan kuulostaa jopa uhkarohkealta koronakriisin mainingeissa ja verkkokaupan jyrätessä.

Näin kuitenkin kävi elokuussa, kun Sokos avasi Rovaniemellä.

SOK:n tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjujohtajan Mika Laakson mukaan avausta edelsi ripeä mutta tarkka pohjatyö.

– Rovaniemellä aukesi mahdollisuus hieman yllättäenkin, kun Pukumies lopetti. Yhdessä alueosuuskauppa Arinan kanssa sitten kehittelimme sitä, miten siellä voisi toimia Sokos noin 20 vuoden tauon jälkeen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä