Kestävyydestä puhutaan paljon ja kestävyyden nimeen vannotaan monissa poliittisissa ohjelmissa. Tunnettua on, että kestävyydestä alettiin puhua laajasti jo 1987 ilmestyneen Norjan entisen pääministerin Gro Harlem Brundtlandin komission raportin julkaisun myötä. Jo tuolloin tunnistettiin kestävyyden ulottuvuudet: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen.
Tuore tietokirja Kestävyyden filosofia (Kortetmäki ym. Gaudeamus 2025) antaa hyvän ja mielenkiintoisen kuvan siitä, mitä kestävyydestä ajatellaan nykyään, ja teoksen antama kuva on syvällisempi kuin se, mitä saamme lukea mediasta.
Taloudellinen kestävyys on ulottuvuuksista selkein: talouden pitää olla siinä kunnossa ja niin johdettua, että yhteiskunnalla on sekä nykyään että tulevaisuudessa resurssit hoitaa ne tehtävät, jotka sille poliittisen prosessin lopputulemana on sovittu.
Kuitenkin taloudellinen kestävyys on paljon monimutkaisempi sekä käsitteenä että sisällöltään kuin moni luulisi. Hyvinvointialueilla tämä on hyvin havaittu: päätösten taloudelliset vaikutukset talousarviovuotta pitemmällä aikajaksolla ovat vaikeasti arvioitavissa. Leikkaukset joissain toiminoissa yleensä aiheuttavat kustannuksia jossain muualla, ja esimerkiksi satsaaminen hoitoketjuihin voisi tehostaa toimintoja niin, että jossain muualla säästyisi rahaa.
Ekologinen kestävyys on hyvinvointialueilla jäänyt selkeästi taloudellisen kestävyyden jalkoihin. Esimerkiksi Pohteelle ei ole ehditty tai rahan puutteessa voitu (en halua uskoa, että ei olisi haluttu) tehdä kattavaa ympäristöohjelmaa, vaikka suuren organisaation ympäristövaikutukset ovat suuret. Toisaalta esimerkiksi Iin kunnan kokemukset osoittavat, että monet ympäristön kannalta kunnassa tehdyt ratkaisut ovat olleet myös taloudellisesti järkeviä.
Kortetjärven ym. tietokirja antoi sytykkeet tähän mielipiteeseen kolmannen, eli sosiaalisen ulottuvuuden myötä. Hyvinvointialueilla on tärkeä tehtävä sosiaalisen kestävyyden luomisessa. Käsitteen analyysi vaatisi toisen, pitemmän tekstin, mutta asian ydin on siinä, että sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi järjestää niin, että ne takaavat yhteiskunnan vakaan kehittymisen kohti tulevaisuutta. Mukaan tulevat eettiset ja moraaliset periaatteet, joita kirjassa tarkastellaan yleistajuisesti mutta mielenkiintoisesti. Viime kädessä kysymys on yhteiskuntarauhan ylläpitämisestä järjestämällä palvelut tasapuolisesti, syrjimättömästi ja kärjistämättä yhteiskunnan luokkaeroja.
Pohteen päättäjänä olen syvästi tietoinen taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden ristiriidasta. Ekologinen kestämättömyyden ja luontokadon vakava haaste on meillä edessä aivan lähitulevaisuudessa joka tapauksessa, oli siihen resurssia tai ei, ja varautumiseen ympäristön muutoksiin täytyy valmistautua. Mutta toivon, että hyvinvointialueiden sosiaalisen kestävyyden problematiikka alettaisiin nopeasti tutkia ja selvittää sitä, miten saamme Pohteen toiminnan sellaiseksi, että se on kestävää joka suhteessa, mutta erityisesti sosiaalisesti.
Teijo Liedes
Pohteen aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen (vas.), Ii