Kehysriihen aikaan on tärkeää muistaa, että myös veronkorotukset ovat aito talouspoliittinen vaihtoehto. Julkisen talouden alijäämiä on mahdollista paikata ilman pienituloisuutta lisääviä ja hyvinvointia vähentäviä menoleikkauksiakin.
Suomen kokonaisveroaste on kääntynyt laskuun 2000-luvulla. Tähän on vaikuttanut muun muassa se, että suurituloisimmille kertyvien pääomien tuottojen verotus on ollut verraten kevyttä jo 1990-luvulta lähtien. Lisäksi vihreä siirtymä madaltaa päästöjen verotuksesta syntyviä hiiliverotuottoja.
Vaikka kokonaisveroasteen lasku on merkittävä ongelma julkisen talouden kestävyyden kannalta, Petteri Orpon hallitus ei ole pysäyttänyt sen laskua, vaan esimerkiksi suurituloisimpien verotusta on jopa kevennetty.
Orpon hallituksen sopeutustoimet ovatkin tähän mennessä heikentäneet pääosin pienituloisten kotitalouksien toimeentuloa. SOSTEn laskelmien mukaan hallituksen sosiaali- ja työttömyysturvaan kohdistamat leikkaukset lisäävät tänä vuonna pienituloisten määrää 68 000 henkilöllä, joista 17 000 on lapsia.
SOSTE on arvioinut, että maltillisilla korotuksilla verotuloja voisi lisätä yli kolmella miljardilla eurolla ilman, että talouskasvu tai heikoimmassa asemassa olevat kärsivät.
SOSTEn veropaketissa esitetään muun muassa uutta terveysveroa, valmisteverojen ja liikenteen verotuksen indeksointia, solidaarisuusveron alarajan noston ja olutta koskevan veronkevennyksen perumista sekä yhteisöveron maltillista korottamista Norjan ja Tanskan tasolle.
Arvonlisäverokantojen korottamista SOSTE ei sen sijaan suosittele, sillä ne kohdistuvat suhteellisesti eniten pienituloisiin.
SOSTE siis jakaa Orpon hallituksen näkemyksen siitä, että valtiontaloutta täytyy tasapainottaa. Sopeutustoimia pohdittaessa on kuitenkin hyvä huomioida se, että lyhytnäköiset leikkaukset kasvattavat julkisia menoja jo keskipitkällä aikavälillä.
Tuoreimpana esimerkkinä väärin kohdennetuista sopeutustoimista on sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin suunnitellut massiiviset, yli 25 prosentin leikkaukset. Ne osuisivat kipeästi järjestöjen ydintoimintoihin, joita ovat neuvonta ja tiedonvälitys sairaudesta, vammasta tai elämäntilanteesta, asianosaisten ja ammattilaisten kouluttaminen, kasvokkaiset tapaamiset sekä ehkäisevät toimintamuodot.
Erityisen uhkaavalta näyttää vertaistuen ja muun vapaaehtoistoiminnan jatkuvuus sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen tilanne. Kuka tämän työn tekee, jos järjestöjen toiminta rampautetaan? Hyvinvointialueet ovat jo nyt rahoituksellisessa kriisissä, ja järjestöjen toiminnan katoaminen lisäisi juuri hyvinvointialueille koituvia menoja.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kansainvälinen menestystarina. Maailmalla Suomen yhteydessä mainitaan usein paitsi onnellinen kansa myös kattava terveydenhuolto, tasa-arvoinen tulonjako, osallistava demokratia ja korkea hyvinvointi. Kestävällä verotuksella näistä asioista on mahdollista pitää kiinni jatkossakin.
Otto Kyyrönen
pääekonomisti
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry