
Apulaisoikeusasiamies tutkii oululaisen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilasen (kesk.) valtuustossa käyttämää ihmisroskatermiä saamansa kantelun perusteella. Asiasta kertoo Yle.
Kantelu on tehty Moilasen toiminnasta luottamushenkilönä.
– Perusteena ovat kunta- ja hallintolain kohdat, jotka edellyttävät luottamushenkilöltä ja viranomaiselta asiallista ja arvokasta käyttäytymistä ja kielenkäyttöä, kantelua käsittelevä esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström toteaa Ylelle.
Moilanen käytti sanaa ihmisroska valtuuston kokouksessa 10. syyskuuta.
– Nyt kysyisinkin, että tässä on kivetyksen likaisuutta ja muuta roskaamista käyty keskustelua, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen, Moilanen totesi puheenvuorossaan.
Moilanen pyysi jo kokouksen aikana anteeksi lausuntoaan ja on katunut sanavalintaansa useaan otteeseen kokouksen jälkeenkin. Moilanen sai tapauksen vuoksi potkut toimitusjohtajan paikalta Pihlajalinna Oulusta.
Apulaisoikeusasiamiehen tutkinnan vuoksi Oulun kaupunginhallitukselle on toimitettu selvityspyyntö.
– Olemme kuulleet Moilasta ja hän on suhtautunut asiaan ymmärtävästi. Nyt selvitys on valmisteltavana kaupungin lakimiehillä, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) kertoo Ylelle.
Kaupunginhallitus palauttaa selvityksen marraskuun aikana. Tämän jälkeen apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ottaa asiaan kantaa.
Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään mukaan kantelun tutkimisella on yhteiskunnallista merkitystä.
– Ilman muuta näin on. Ronskikin kielenkäyttö kyllä kuuluu sananvapauteen, mutta yksi rajanvedon kohde arvioinnissa on varmasti se, voidaanko sananvapauden nimissä esimerkiksi yksittäisen henkilön ihmisarvo kyseenalaistaa, Mäenpää sanoo Ylelle.
Mäenpää sanoo samassa Ylen haastattelussa, että yksittäisistä luottamushenkilöistä kannellaan harvoin. Riikka Moilanen puolestaan kertoo olevansa yllättynyt kantelusta.
Poliisi on aiemmin todennut, ettei Moilasen puheenvuoro ylitä esitutkintakynnystä.
Moilanen valittiin keskustan kansanedustajaehdokkaaksi lokakuussa, noin kuukausi ihmisroskakohun jälkeen. Hän on ehdolla Oulun vaalipiirissä.
Päivitetty kello 12.03: Lisätty Ylen juttuun linkki, joka oli virheellisesti jäänyt aluksi pois jutusta.