Kes­kus­ta ajaa pai­kan­nuk­seen pe­rus­tu­vaa ve­ro­tus­ta au­toi­luun – yk­si­tyi­syy­den­suo­ja lu­va­taan var­mis­taa

Liikennemallit herättävät intohimoja. Kurvisen mukaan paikannus ei olisi sen kummempaa kuin veroilmoituksen jättäminen verkossa.

Keskustan haluaa autoilun verotukseen oikeudenmukaisen malli. Sellaista on kehitelty puoluetoimistossa pitkin syksyä. Mallissa verotus perustuisi paikannukseen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk.) myöntää, että malli herättää intohimoja, mutta paikannuksen voi tehdä myös niin huolellisesti, että yksityisyydensuoja säilyy.
Keskustan haluaa autoilun verotukseen oikeudenmukaisen malli. Sellaista on kehitelty puoluetoimistossa pitkin syksyä. Mallissa verotus perustuisi paikannukseen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen (kesk.) myöntää, että malli herättää intohimoja, mutta paikannuksen voi tehdä myös niin huolellisesti, että yksityisyydensuoja säilyy.
Kuva: PETRI HUHTINEN

Keskusta ponkaisee liikkeelle mittavan uudistuksen liikenteen verotukseen.

Tavoitteena on entistä oikeudenmukaisempi malli verotukseen. Erilaiset mallit verotuksen uudistamiseksi herättävät joka kerta suuria intohimoja. Niin nytkin, sillä keskustan malli perustuu paikannukseen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo, ettei keskustalle käy polttoaineiden veron korottaminen.

– Bensan ja dieselin verotusta ei voida korottaa enää yhtään, siinä suhteessa olemme ihan tapissa. Toisekseen emme hyväksy sitä, että autoilijoita syyllistetään tämän tästä. Nykyisin autoilija kokee olevansa ilmastorikollinen. Me emme ole koskaan sellaisessa tilanteessa, että yksityisautoilusta päästäisiin eroon ajatellen maamme etäisyyksiä.

Verot seisauttava

Kurvinen muotoilee, että puolueen esitys on verot ja veret seisauttava malli.

– Kun voimme pysäyttää autoilun veron korotukset, niin siinä keskivertoautoilija ei saa lisämaksuja, vaan hän voi jopa vähän voittaa. Samalla estämme ilmastokriisin pahenemista.

Mallissa nykyinen polttoaineverotus korvattaisiin kilometriverolla. Vero perustuu siihen, paljon on ajettu, ja missä on ajettu.

Vanhaan ei voi jäädä

Kurvinen huomauttaa, että jos mitään ei tehdä, niin silloin veronkorotukset jatkuvat ja maksumiehiksi joutuvat bensa- ja dieselautoilla ajavat.

– Jos hyväksyy sen, että ei tehdä mitään, niin samalla hyväksytään veronkorotukset. Autoilun kustannuksilla ei ole varaa enää nousta.

Sähkö- ja kaasuautot kehittyvät

Hän muistuttaa, että autokanta muuttuu.

– Teollisuus kehittää koko ajan sähkö- ja kaasuautoja sekä hybridiautoja, jotka käyttävät hyvin vähän, tai ei lainkaan bensaa tai dieseliä. Jos on vaikkapa täysi kaasuauto, niin sen omistaja ei kustanna senttiäkään veroa litralta valtiolle.

Veikkaus on, että 15 vuoden kuluessa autoilun verot kaatuisivat niiden niskaan, jotka ajavat vanhoilla autoilla.

– Kyse on pienituloisista, iäkkäistä ja usein maaseudulla asuvista. Mallimme estäisi tämän. Se on alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin nykyinen malli.

Tiet luokitellaan

Jos puolueen ehdotus toteutuisi, niin edelleen voimaan jäisivät ajoneuvovero sekä käyttövoimavero. Uutena pakettiin tulisi paikannukseen perustuva veromalli.

– Kaikki tiet ja kadut luokiteltaisiin. Se ei tarkoittaisi sitä, että jokainen tie vaikkapa Uudellamaalla olisi kalliimpi kuin vaikkapa Pohjanmaalla. Luokka riippuisi siitä, olemmeko keskustassa, ja onko alueella toimiva joukkoliikenne.

Kurvisen mukaan mallin toteutuminen merkitsisi sitä, ettei tarvitsisi ottaa käyttöön lainkaan ruuhkamaksuja.

– Raskaalle liikenteelle tulisi oma veroluokka.

Aikajana 5-10 vuotta

Jos malli toteutuisi, niin se vaatisi aikaa.

– Ei tätä muutamassa kuukaudessa ponkaista pystyyn. Aikajana on 5-10 vuotta.

Jos malli saa kannatusta, niin sen jälkeen varataan aikaa jatkotyöskentelylle.

Mallia on väläytellyt julkisuudessa valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.). Kurvisen mukaan malli ei ole yksinomaan Vanhasen, sillä sitä on työstetty yhteistyössä syksyn aikana.

Paikannusta jo nyt

Kurvinen myöntää, että paikannus herättää intohimoja.

– Tavoite on tehdä se niin, että yksityissuoja säilyisi. Ketään ei voisi seurata reaaliajassa. Paikannushan toimii jo nyt. Monissa uusissa autoissa on paikannusjärjestelmiä. Älypuhelin kertoo, missä olemme. Tämä on tätä päivää.

Hän lisää, että perustuslaki takaa yksityissuojan.

– Ei ole mahdollista, että säätäisimme lain, joka sallisi niin sanotun ison veljen valvovan. Paikannus ei ole sellainen mörkö kuin luullaan.

Kurvisen mukaan paikannuslaitteistoa ei annettaisi yksityisten käsiin, vaan paikannus pysyisi tiukasti valtion hallinnassa.

Malli toteutetaan vain, jos voidaan luottaa täydellisesti tietosuojaan.

– Onhan meillä nyt verotiedot verkossa, kun monet täyttävät ilmoituksensa suoraan sinne. Samaten meillä on terveystietoja omakannassa. Paikannus ei ole sen kummempi kuin veroilmoituksen jättäminen, hän pohtii.

Uusiutuvat kehiin

Puolueen tavoite on myös lisätä kotimaisten, uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja mahdollistaa etätyö niin, että liikenteen päästöt saadaan sovitusti vähenemään.

Suomessa tavoite on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Keskustan eduskuntaryhmä esittää biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nostamista tulevina vuosina nykyisestä 30 prosentista jopa 40 prosenttiin.

Jos miljoona suomalaista tekisi puolet viikosta etänä töitä, liikenteen päästöt vähenisivät 0,44 miljoonaa hiilidioksiditonnia, keskustassa lasketaan.