Essee

Kau­pun­ki ra­ken­ne­taan Oulussa liian tii­viik­si, jos talon ja tien väliin täytyy suun­ni­tel­la me­lu­suo­jat

Eikö kaupunkiin voisi jättää sen verran väljyyttä, että sinne tänne mahtuisi luonnostaan kasvavia puustoisia kaistaleita, kysyy Anne Lilja.

Terhakat männyntaimet puskevat esille lumipeitteen alta Oulun Hiukkavaarassa.

Ne ovat päättäneet valloittaa rakentamisen alta sileäksi vedetyn kaistaleen.

Muutaman korttelin päässä voi jo nähdä uuden asuinalueen valmiiksi rakennettua kaupunkiympäristöä.

Siellä autiomaan kaltaiselle nurmikolle on istutettu puita viivasuoriin riveihin. Vastakohta on räikeä.

Kauppojen edustalle istutetut puut näyttävät tältä: puu, kuollut puu, kuollut puu, kuollut puu, kuollut puu, puu, puu, kuollut puu.

Hiukkavaarankadulla kauppojen edustalla on pätkä, jossa iso osa istutetuista nuorista puista on kuollut. Kuolleet puut on jo poistettu, mutta tukikepit ovat vielä jäljellä.
Hiukkavaarankadulla kauppojen edustalla on pätkä, jossa iso osa istutetuista nuorista puista on kuollut.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut