Asiakkaita jonoksi asti
Kauneudenhoitopalveluista säästetään vaikeassa taloustilanteessa. Siitä huolimatta alan yrityksillä menee hyvin.
Moni karsii vaikeassa taloudellisessa tilanteessa henkilökohtaisista kauneuspalveluista, kuten rakennekynsistä, tekoripsistä ja ihonhoitopalveluista.
Siitä huolimatta kauneudenhoitoalalla on hyvät näkymät, eivätkä Kalevan jututtamien oululaisyrittäjien asiakkaat ole vähentyneet.
Heitä on jopa jonoksi asti.
Emma Pöyhönen on elättänyt itsensä yrittäjänä kolmen vuoden ajan.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Kynsiä ammatikseen kotonaan Oulussa tekevä Emma Pöyhönen tunnistaa ilmiön, jossa vähävaraiset asiakkaat ovat joutuneet karsimaan kauneuspalveluista.
– Osa on sanonut minulle viime vuosina suoraan, että heillä ei ole enää varaa palveluihini, eli kynsiin.