Olemme paikallisten henkilöiden kanssa kartoittaneet Kärsämäen seurakunnan omistamien, suojelemattomien metsien luontoarvoja vapaaehtoistyönä. Löysimme yhteensä noin 50 hehtaaria luonnontilaisen kaltaista, puuston keski-iältään yli satavuotiasta metsää. Uhanalaisten metsälajien havaintojakin kertyi kymmeniä.
Metsäalueet sijaitsevat vieläpä lähellä toisiaan; yksi Hallanperällä ja loput Latvakankaalla hieman kauempana. Näiden välissä ja lähistöllä sijaitsee nykyisiä luonnonsuojelualueita.
Nykymittapuulla kyse on hyvin arvokkaasta alueellisesta, keskenään verkottuneesta kokonaisuudesta. Metsistä, jotka tarvitsemme verkostona turvaamaan maamme metsäluonnon monimuotoisuutta.
Valtaosa maamme metsäalasta on jo valjastettu tehometsätaloudelle, aukoiksi, taimikoiksi ja nuoriksi puupelloiksi. Kasvullisesta metsämaastamme on suojeltu pysyvästi seitsemisen prosenttia – hyvä alku, mutta vielä turhan vaatimattomasti. Metsäluonnon köyhtyminen kun edelleen jatkuu, sadat lajit uhkaavat kuolla sukupuuttoon.
Kärsämäen seurakunta kuitenkin suunnittelee avohakkuita moniin näistä arvokkaimmiksi tunnistamistamme metsistä. Muutaman vanhan metsän seurakunta ehtikin jo hakata aukoksi viime vuosina Latvakankaalla. Viimeistään nyt loput olisi säästettävä.
Olemme paikallisten henkilöiden kanssa vedonneet seurakuntaan näiden metsien suojelemiseksi. Seurakunta ei vaikuta lämmenneen asialle, ei edes erittäin arvokkaan Hallanperän palstan kohdalla, vaikka Lumimuutos Osuuskunta tarjoutui ostamaan sen suojeluun.
On seurakunta aiemmin sentään suojellutkin muutaman metsäpalstan, mistä olen heitä julkisestikin kiittänyt.
Mutta juuri nyt 26. maaliskuuta seurakunta on tehnyt virallisen kahdeksan hehtaarin avohakkuuilmoituksen Latvakankaan alueen luonnoltaan kaikkein arvokkaimmalle alueelle.
Vetoan edelleen Kärsämäen seurakuntaan, että he säästäisivät arvokkaimmat, vielä säästyneet vanhat metsänsä. Se olisi tärkeä koko luomakuntaa varjeleva teko. Niiden hakkaaminen olisi päinvastainen, surullisesti elämän edellytyksiä edelleen rapauttava teko. Ei kai seurakunta sellaista halua tehdä?
Toki metsien pysyvästä suojelemisesta olisi kohtuullista saada hyvä taloudellinen korvaus. Valtion METSO-rahoitus on nyt niukkaa, mutta noin upeita metsiä kannattaisi tarjota ainakin Lumimuutokselle ja Luonnonperintösäätiölle. Jos ostajaa ei heti löydy, voi se löytyä lähitulevaisuudessa.
Vetoan myös Kärsämäen seurakunnan jäseniin: edellyttäkää seurakunnaltanne vanhimpien metsien suojelemista. Vedotkaa sen päättäviin elimiin. Jyväskylän seurakunnasta voi ottaa esimerkkiä: he päättivät tavoitella suojelua 30 prosentille metsistään.
Olisihan se hienoa, jos saisin vielä kiittää seurakuntaa näidenkin kauniiden metsien suojelemisesta. Huomattavasti kurjempaa on, jos joudun dokumentoimaan niiden tuhoamisen julkisuuteen, tuhansien nähtäväksi.
Vaikka keskityin nyt Kärsämäen seurakuntaan, asia koskee kaikkia seurakuntia, joilla on metsäomaisuutta. Varjelkaa elämää, älkää hävittäkö, minä pyydän. Sen luulisi olevan myös seurakuntien velvollisuus.
Jalmari Suutari
Martinniemi