Aika on seisahtanut Varjakansaaressa. Komea historia näkyy vanhoissa taloissa ja toimeliaisuuden äkkipysähdys leimaa saaren ilmapiiriä. Jos mielikuvitusta riittää, kaunis Varjakansaari nostaa ihokarvat helteisenäkin kesäpäivänä.
Matkamme kohti Varjakansaarta alkoi aurinkoisena torstai-iltana. Olimme varanneet saarelle vievän kapulalossin käyttöömme muutamaksi tunniksi.
Varaaminen käy näppärästi soittamalla Warjakan grillille, mistä saimme lainaan avaimet sekä kapulalossiin, että muutamaan rakennukseen saarella. Kapulalossin käyttö oli yllättävän helppoa, eikä vaatinut muuta kuin pientä lihastyötä.
Rantaan päästyämme päätimme jatkaa suoraan avautuvalle metsäpolulle. Rakennuksille vie lossilta kaksi eri reittiä, joista valitsimme suoraviivaisemman.
Metsässä kävellessämme mietimme ääneen, että millaistakohan kasvusto on ollut sahan kukoistuksen aikoihin, sillä nykyään se ei anna mitään merkkejä asutuksesta. Lyhyen kävelyn jälkeen metsä vaihtui lehtipuiksi ja heinikoksi, jonka takaa paljastui kuin tyhjästä punaisia puurakennuksia.
Päätimme tutkia sisältä ensimmäisenä saaren pääkonttorin. Rakennus oli kunnostettu ja vaikuttava sekä sisältä, että ulkoa. Päästyämme sisälle huomasin ensimmäisenä tuoksun, hieman pistävä.
Ryhmämme hajaantui eri puolille rakennusta, ja puhe sekä nauru raikuivat eri kolkista. Lähes joka huoneeseen oli aseteltu vanhoja esineitä ja entisöityjä huonekaluja eri aikakausilta. Mieleenpainuvinta pääkonttorissa oli yläkerran juhlalliset ikkunat, sekä kellarin vanhat sanomalehdet sahan kulta-ajoilta.
Kukoistuskautena saaressa toimi muun muassa oma paloasema, sekä elokuvateatteri.
Pääsimme käymään myös yhden paritalon molemmissa asunnoissa. Vanhojen esineiden lisäksi pöydillä oli työmiesten jättämiä välineitä ja lehtiä eri vuosikymmeniltä.
Toisessa asunnossa huomasimme luukun osittain maalla täyttyneeseen kellariin. Kukaan ei onneksi uskaltautunut sinne ryömimään.
Vaikka rakennukset olivat kauniisti entisöityjä ja aurinko paistoi iloisesti ikkunoista sisään, en halunnut olla missään vaiheessa yksin. Mielikuvitukseni laukkasi joka kerta kun olin avaamassa komeroiden ovia tai katsomassa ikkunoista sisään. Ihan kuin joku voisi yllättäen katsoa minua takaisin.
Viimeisenä lähdimme katsomaan paloasemaa. Matkan varrelle näimme muutamia todella huonoon kuntoon päässeitä rakennuksia, mikä oli minusta sääli. Paloasemarakennus kuitenkin seisoi edelleen uljaana pitäen puolensa ympäröivän metsän keskellä. Sisään emme valitettavasti päässeet.
Varjakansaarella vieraillessa kannattaa muistaa sääskimyrkky sekä pitkät housut, sillä heinikossa piilottelee melko määrä punkkeja. Vierailuun kannattaa myös varata reilusti aikaa, sekä tietenkin uteliaisuutta ja seikkailumieltä.
Varjakan saari
Oulunsalon edustalla sijaitseva Varjakansaari tunnetaan parhaiten sen sahatoiminnasta vuosina 1898-1929.
Saaressa toimi Pohjoismaiden suurin saha, joka työllisti yli 700 henkilöä.
Saaressa on toiminut myös laivanveistämö, kasvatuslaitos, sekä vankileiri.
Varjakan epäonnekkaaseen historiaan kuuluu myös tuhoisa tulipalo 1919 sekä kahdenkymmenen naisen hukkuminen kilometrin päässä rannasta 1907.
