Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kertoo saavansa syytteen kunnianloukkauksesta. Kärnä kertoo asiasta Twitter-tilillään.
Kärnän mukaan syyttäjä on nostamassa häntä vastaan syytteen valtiosääntöprofessori Tuomas Ojasen kunnian loukkaamisesta. Kärnän mukaan taustalla on se, että hän vihjasi Ojasen osallistuneen vihreiden vastalauseen kirjoittamiseen. Kyseinen viesti julkaistiin Twitterissä viime joulukuussa.
– Syyttäjän tulkinta kaventaa merkittävästi kansanedustajan perustuslaillisia oikeuksia keskustella julkisesti eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden mielipiteistä, Kärnä kirjoittaa.
Kärnä kertoo aikovansa puolustautua syytöstä vastaan loppuun saakka.