Torstain 29.8. Kalevassa kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk) veteli mutkia suoriksi, kun etsi syitä Pohteen sote-palveluiden tilanteeseen. Vasemmiston aluevaltuustoryhmämme on kiertänyt kesätapahtumissa ja paljon on kuultu ikäviä tilanteita ihmisiltä, mutta myös kiitoksia henkilökunnan hyvästä paneutumisesta työhönsä vaikeassa tilanteessa.
Olemme samaa mieltä Mattilan kanssa siitä, että Orpon-Purran hallituksen tulisi ottaa jo vastuu tilanteesta ja myöntää, että talouden tasapainottaminen hyvinvointialueilla ei onnistu vuoden 2026 loppuun mennessä. Lisäaikaa tarvitaan, muuten se olisi liian rajua palveluiden alasajoa.
Suorastaan tyrmistyneitä olimme Mattilan väitteestä, että uuden OYS:n rakentaminen ei olisi tarpeellista ja sen vuoksi vähennettäisiin muuta sairaanhoitoa. Kyse on koko Pohjois-Suomen yliopistollisesta sairaalasta, jonka vanhat rakennukset ovat olleet jo pitkään huonossa kunnossa, talotekniikkaa hajoaa alta ja monet työntekijät kärsivät sisäilmaongelmista. Peruskorjaus olisi tullut kalliimmaksi.
Yliopistosairaala on edellytys sille, että Oulun yliopisto voi kouluttaa lääketieteen opiskelijoita. On käsittämätöntä, että kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen lähtee väittämään, ettei OYS:n rakentaminen olisi ollut välttämätöntä. Päätökset rakentamisesta on tehty yksimielisesti. A-rakennus valmistui etuajassa ja alitti budjettinsa, kiitos allianssimallin ja hyvän johtamisen.
Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden kohtalon ovat määränneet hallituksen ministerit vuosien saatossa. Viimeksi Orpon-Purran hallitus päätti kehysriihessä lopettaa vuoden 2026 alusta lähtien Raahesta yöpäivystyksen ja Oulaskankaalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystyksen. Pohteella on pystytty päättämään vain aikatauluista.
Vasemmistoliitto on kannattanut päivystyksen säilyttämistä vuoteen 2025 saakka. Keskusta on hajaantunut äänestyksissä. Vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmä on koko Pohteen asialla aluevaltuutettujen asuinpaikasta riippumatta, olemme ajaneet esimerkiksi Kalajoen vuodeosaston jatkoa.
Pohteen päättäjät ottivat äskettäin kantaa, että toivomme faktoihin perustuvaa keskustelua hyvinvointialueiden taloustilanteesta. Sitä ja vastuullista kirjoittelua toivomme myös alueemme kansanedustajilta.
Anne Huotari, Olli Kohonen, Tarja Ollanketo, Outi Einistö, Jouni Jussinniemi, Katja Tuliniemi, Mikko Raudaskoski, Mikko Viitanen, Eija Flink, Outi Pekkala, Arja Honkakoski ja Rauno Hekkala
Vasemmistoliiton aluevaltuutetut ja vara-aluevaltuutetut Pohteessa