
Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok.) kimppuun käytiin Helsingissä Itäkeskuksessa lauantaina.
Zyskowicz kertoo olleensa Itäkeskuksen metroasemalla odottamassa Vuosaareen menevää metroa, kun paikalle saapunut mies alkoi uhkailla häntä. Mies oli Zyskowiczin mukaan aggressiivinen.
– Hän uhkaili tappaa minut ja työntää metrojunan alle, Zyskowicz kertoo STT:lle.
Zyskowicz kertoo, että uhkailujen jälkeen mies huitaisi kädellä päin hänen kasvojaan. Tämän jälkeen hyökkääjä yritti Zyskowiczin mukaan poistua paikalta reippaasti kävellen.
– Halusin, että hän joutuu tapahtumasta vastuuseen, niin lähdin hänen peräänsä muutaman muun silminnäkijän kanssa.
Zyskowiczin mukaan mies jatkoi solvausten esittämistä ja huusi esimerkiksi Natosta sekä juutalaisista. Tämän jälkeen mies kääntyi ja juoksi kansanedustajaa kohti.
– Hän kamppasi ja työnsi minut maahan. Siinä tuli vaurioita kämmeniin sekä polviin.
Tämän jälkeen vartijat ottivat Zyskowiczin mukaan hyökkääjän kiinni.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti. Iltalehden sivuilla julkaistulla videolla näkyy, kuinka tummiin vaatteisiin ja pipoon pukeutunut mies käy kansanedustajan kimppuun. Videon loppupuolella poliisit taluttavat samaisen miehen poliisiautoon.
Zyskowicz on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.
Neljäs kerta pitkän kansanedustajauran aikana
Tapaus oli Zyskowiczin mukaan järkyttävä. Hän uskoo, että hyökkääjällä oli poliittinen motiivi.
– Ehdokkaiden kimppuun käyminen ei saa missään nimessä tulla osaksi meidän vaalikampanjoitamme edes marginaalisena ilmiönä, hän sanoo.
Zyskowicz kertoo, että tämä on neljäs kerta hänen kansanedustajauransa aikana, kun hänen kimppuunsa on hyökätty. Zyskowicz on toiminut kansanedustajana vuodesta 1979 lähtien.
Helsingin poliisi kertoo Twitterissä ottaneensa yhden henkilön kiinni epäiltynä Itäkeskuksessa hieman ennen puoltapäivää tapahtuneesta pahoinpitelystä. Poliisi ei vahvista STT:lle, onko kyseessä Zyskowiczin pahoinpitelytapaus.
– Siellä tapahtui pahoinpitelyrikos, jossa oli fyysistä kiinnikäymistä. Hetken päästä rikoksen epäilty otettiin kiinni, rikoskomisario Kari Martikainen kertoo STT:lle.
Epäilty on Martikaisen mukaan poliisin hallussa. Poliisi aloittaa seuraavaksi tapauksen tutkimisen ja suorittaa kuulustelut. Tapausta tutkitaan Martikaisen mukaan laittomana uhkauksena ja pahoinpitelynä.
Niinistö: "Raukkamainen hyökkäys"
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi tapausta Twitterissä raukkamaiseksi hyökkäykseksi.
– Vihanpito, uhkailu saati väkivalta vaalikentillä ovat loukkaus myös kansanvaltaa vastaan, Niinistö kirjoittaa.
Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) tviittaa, että hyökkäys ehdokasta kohtaan on hyökkäys demokratiaa kohtaan.
– Tämä on järkyttävää ja täysin tuomittavaa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kirjoittaa Twitterissä, että tapahtunut hyökkäys on äärimmäisen vakava asia vaalirauhan kannalta.
– Ehdokkaiden vapaa vaalityö on demokratiamme perusta, Orpo kirjoittaa.
Jutun kommentointimahdollisuus päättynyt 26.3. kello 13.25.