Kohta selviää, millainen joulu koetaan Gazassa tai meitä lähempänä Ukrainassa, jossa osa kansasta tosin viettää joulua ortodoksisen perinteen mukaan meidän loppiaisemme aikoihin.
Joulu on joskus tuonut hetkellisen rauhan sotatantereille. Tunnetuin tapaus on ensimmäisen maailmansodan länsirintamalta vuodelta 1914. Tuolloin kuukausia jatkuneet taistelut katkesivat monin paikoin noin vuorokaudeksi epävirallisten tulitaukojen takia.
Ampuminen lakkasi, taistelukaasujen levittäminen loppui, ja rintamalinjan eri puolilla olevat sotilaat nousivat liejuisista taisteluhaudoistaan ei-kenenkään-maalle ja menivät tervehtimään vastapuolen miehiä. Lahjoja vaihdettiin, suklaata ja tupakkaa tarjottiin, jopa jalkapalloa pelattiin.
Mieleenpainuva kuvaus merkillisistä tapahtumista on vuonna 2005 valmistunut elokuva Päivä ilman sotaa.
Suomalaiset siirtyvät joulun viettoon toisen kerran peräkkäin aikana, jolloin Euroopassa käydään täysimittaista sotaa. Sodan laajentumisen mahdollisuus, Venäjän häirintätoimet ja varoittelut Suomelle aiheuttavat huolta, jopa lamauttavaa pelkoa.
Se, mikä näyttää helpottaneen, on uhka ydinaseiden käytöstä. Venäjän johto on lopettanut tämän kortin heiluttelun, ehkä ymmärrettyään, että kyseessä voisi olla maailmanlopun kortti.
Suomen liittyminen Natoon ja tuore puolustussopimus Yhdysvaltain kanssa on samaan aikaan ollut valtava tappio Vladimir Putinille. Sen hän mielellään tavalla tai toisella kostaisi, sillä diktaattorit eivät kestä nolatuksi tulemista.
Mutta juuri Nato-jäsenyys ja puolustussopimus nostavat ylivoimaisen korkeaksi Venäjän kynnyksen aloittaa sotilaalliset toimet Suomea kohtaan. Putin on juuttunut Ukrainaan, tuhonnut siellä ison osan maan asevoimista ja tapattanut kuusinumeroisen määrän omia taistelijoitaan.
Sotilaallisesti Suomi on nyt turvassa Venäjältä vuosien ajan, ja jossain kohtaa myös diktaattorin maallinen vaellus päättyy. Venäjä voi silloin muuttua, vaikka emme tiedä, mihin suuntaan.
Olisi ylevää, jos rauhan voisi turvata jotenkin tehokkaammin kuin varustautumalla puolustussotaan. Mutta maantieteemme on se, mikä se on.
Jokainen sota päättyy joskus rauhaan, ja kestävimpiä ovat olleet oikeudenmukaiset rauhat. Jotain maailmalla on myös opittu. Toisin kuin yleinen hokema kuuluu, aseellisten konfliktien ja niissä kuolleiden määrä on maailmalla viime vuosikymmeninä vähentynyt.
Rauhan edellytysten luontia ja sotien estämistä ennakolta osataan siis jo tehokkaasti edistää. Vuosi 2023 on kuitenkin sodissa kuolleiden kohdalla ruma piikki ylöspäin, joka toivottavasti jo ensi vuonna putoaa lähemmäs aiempia lukemia.