Kymmenen maan viranomaisista koostuva tutkintaryhmä on selvittänyt järjestäytyneen rikollisuuden organisoimia sijoituspetoksia.
Suomessa kokonaisuuteen liittyy 2000 asianomistajaa, joilta on huijattu yhteensä 6,6 miljoonaa euroa. Kansainvälisesti rikoshyödyksi on paljastunut satoja miljoonia euroja.
– On mahdollista, että uhreja on enemmänkin, mutta kaikki eivät vielä tiedä joutuneensa petoksen kohteeksi johtuen erittäin ammattitaitoisesti organisoidusta ja toteutetusta toiminnasta, kertoo rikosylikomisario Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.
Toimintaa koordinoi Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön virasto Eurojust ja Suomesta mukana ovat poliisilaitokset sekä Keskusrikospoliisi.
Petokset tehtailtu ulkomailta
Sijoituspetostoimintaa on harjoitettu niin sanotuista call-centereistä. Tekijöiden epäillään kuuluvan kansainväliseen järjestäytyneeseen rikollisryhmään, joka on keskittynyt sijoituspetosten tekemiseen.
Rikolliset ovat lähestyneet uhreja usein puhelimitse niin sanotuista call-centereistä. He ovat suostutelleet uhreja tekemään sijoituksia kryptovaluuttoihin käyttäen hyväksi petoksia varten erikseen luotuja sijoitusalustoja.
Marraskuun alussa Albaniassa, Bulgariassa, Georgiassa, Pohjois-Makedoniassa ja Ukrainassa toteutettiin yhteisoperaatio, jossa viranomaiset pidättivät viisi epäiltyä ja onnistuivat sulkemaan 15 call-centeriä. Lisäksi takavarikoitiin satoja tietoteknisiä laitteita ja omaisuutta.
Poliisi kehottaa suhtautumaan ulkomailta tuleviin sijoitusmahdollisuuksiin varauksella. Palveluntarjoajan tiedot kannattaa tarkistaa esimerkiksi sijoituspetoksista varoittavilta sivustoilta.
Jos epäilee joutuneensa sijoituspetoksen uhriksi, tulee olla yhteydessä oman alueen poliisilaitokseen tai tehdä rikosilmoitus verkossa.
Poliisi pyytää tietoja mahdollisista tapahtuneista yhteydenotoista, ja jos epäilee joutuneensa petoksen uhriksi, olemaan yhteydessä oman alueensa poliisilaitokseen tai tekemään rikosilmoituksen verkossa.