Kam­pan­ja-ko­neel­le tuomio

Keskustan vaalitappion jälkiselvittelyistä on tulossa tuima. Pölkylle joutuvat harjoitettu politiikka, ministeriryhmä ja vaalikampanja. Suojassa ei ole sen kummemmin puheenjohtaja Matti Vanhanen kuin puoluesihteeri Jarmo Korhonenkaan.

Keskustan vaalitappion jälkiselvittelyistä on tulossa tuima. Pölkylle joutuvat harjoitettu politiikka, ministeriryhmä ja vaalikampanja. Suojassa ei ole sen kummemmin puheenjohtaja Matti Vanhanen kuin puoluesihteeri Jarmo Korhonenkaan.

Paitsi puheenjohtaja Vanhasen väitetty värittömyys, kummastusta herättää keskustan vaalikampanjan vaisuus. Keskustalähteet pitävät virheenä, ettei valtakunnallista tv-kampanjaa tehty lainkaan. Myös kotivaaliteemaa pidetään epäonnistuneena. Sen sanoma jäi epäselväksi.

"Keskusta on pärjännyt silloin, kun meillä on ollut selvä poliittinen sanoma. Oli se sitten viesti vahvasta taloudesta tai palveluista, mutta joka tapauksessa selvä poliittinen viesti", keskustavaikuttaja arvostelee.

Hän muistuttaa, että keskustan osalta käydyt kunnallisvaalit vetävät vertoja heikkoudessaan edellisiin presidentinvaaleihin. Silloin Matti Vanhasen taakse haalittiin väkeä keskustan vihreillä viireillä, joita ripoteltiin teiden varsiin.

"Onko Apollonkadun (puoluetoimisto) ammattitaito enää kohdallaan, entäpä meidän toiminnanjohtajien aktiivisuus", puoluesihteeri Korhoseen kriittisesti suhtautuva keskustavaikuttaja kysyy.

Hänen mukaansa kampanjan heikkoutta todistaa gallupien ja vaalituloksen välinen ero. Kannatuspohjaa oli mittausten mukaan, mutta kampanja ei pystynyt sitä lihaksi muuttamaan.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas pitää itsepetoksena, jos vaalitappioon haetaan syytä vain vaalikampanjasta. Syyt ovat hänen mukaansa syvemmällä.

"Nyt tarvitaan strategian ja politiikan linjan tarkistusta." Rantakankaan mukaan mukaan keskusta on pyrkinyt politiikallaan hakemaan pääkaupunkiseudulta kannatusta siinä onnistumatta. Samaan aikaan perinteisillä kannatusalueilla on tullut takaiskuja.

"Keskustan on nostettava perinteinen aluepolitiikka pöydälle. Seuraava paikka tähän on kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksen yhteydessä 2010", Rantakangas sanoo. Hänen mukaansa hallituksen on osoitettava, että valtio kantaa vastuuta köyhistä kunnista.

Rantakangas hakisi vireyttä puolueeseen myös henkilövaihdoksin. Ensimmäisenä tulilinjalle joutuu ministeriryhmä, jota tarvittaessa pystyy uudistamaan nopealla aikataululla.

"Eduskuntaryhmä valitaan vuosittain ja ministerien pitää nauttia sen luottamusta, eli paineet rotaatioon lisääntyvät. Puoluejohdolla on mandaatti vuoteen 2010 asti", Rantakangas muistuttaa. Hänen mukaansa pahin vaihtoehto on se, ettei tehdä mitään.

Ministeriryhmässä paineita on ainakin kuntaministeri Mari Kiviniemellä, joka joidenkin silmissä veljeilee liiaksi asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa.

Ilmoita asiavirheestä