Kaleva muuttaa Oulun kes­kus­taan Kiis­to­lan taloon – Oulun Energia osti So­lis­tin­ka­dun toi­mis­to­ta­lon

Kaleva muuttaa Oulun keskustaan Kirkkokadulle.
Kaleva muuttaa Oulun keskustaan Kirkkokadulle.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kaleva muuttaa nykyisistä tiloistaan Oulun keskustaan kesällä 2024. Muuton taustalla on Solistinkadulla sijaitsevan kiinteistön myynti Oulun Energialle.

Uudet tilat sijaitsevat Oulun ydinkeskustassa Kirkkokadulla niin kutsutussa Kiistolan talossa. Rakennuksessa toimii muun muassa tavaratalo Halonen. Aikanaan talossa on toiminut muun muassa elokuvateatteri.

Kalevan päätoimittaja Antti Kokkonen pitää muuttoa positiivisena. Hän näkee muutossa kaksi merkittävää asiaa.

– On erittäin hyvä, että toimitus pääsee ihan kaupungin ydinkeskustaan, jossa tapaa ihmisiä. Pystymme tekemään uuteen paikkaan modernit ja toimitustyöhön sopivat tilat, Kokkonen sanoo.

Kaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkosen mukaan aika oli sopiva kiinteistön myynnille. Hän perustelee asiaa sillä, että työn tekemisen malli muuttuu entistä enemmän hybridityöksi ja Kaleva Median toimintaa halutaan kehittää riippumatta toimitiloista.

– Media-ala on murroksessa ja kehittyy nopealla syklillä, Laakkonen toteaa tiedotteessa.

Solistinkadulla sijaitsevan toimistotalon ostaa Oulun Energia.
Solistinkadulla sijaitsevan toimistotalon ostaa Oulun Energia.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Oulun Energian työntekijät ovat puolestaan viettäneet kaksi vuotta väistötiloissa. Kasarmintiellä sijaitseva rakennus purettiin vuonna 2022 ja yhtiö on hakenut uusia sopivia tiloja siitä lähtien.

– Uudet toimitilat mahdollistavat meille paremmin yhteisöllisyyttä ja tiedonkulkua, jota energiamurroksen keskelläkin tarvitaan, Oulun Energian toimitusjohtaja Arto Sutinen toteaa.

Sutinen nostaa esiin myös tilojen sijainnin keskeisellä ja kehittyvällä asemaseudulla.

Solistinkadun kiinteistön myyntihintaa ei kerrota julkisuuteen.

Päivitetty kello 14.15: Lisätty päätoimittajan kommentti.

Päivitetty kello 15.48: Lisätty kuvat.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä