
Raasakan voimalaitoksella Iijoen suulla Iissä on aloitettu Kalasydän-kalatien asennustyöt. Kalasydän on tarkoitus saada käyttöön heti kevättulvien jälkeen kesäkuussa. Ratkaisu on osa vaelluskalojen palauttamistyötä ja tuottaa tietoa myös tuleviin hankkeisiin, kertoo PVO-Vesivoima tiedotteessaan.
Kalasydän-kalatie mahdollistaa kalojen nousun ylävirtaan Raasakan voimalaitoksen ohitse. Lisäksi sen avulla voidaan tehostaa lohen ja meritaimenen ylisiirtoja kaloille ystävällisellä tavalla, ilman suoraa ihmiskosketusta. Järjestelmää voidaan käyttää apuna myös vaellussiian mädinhankinnassa ja nahkiaisten ylisiirroissa.
– Parhaillaan asennetaan Kalasydämeen kuuluvia putkilinjastoja voimalaitoksen alapuolelta yläaltaaseen. Aiemmin olemme jo tehneet pohjatöitä voimalaitoksen viereisillä maa-alueilla. Kaikki Kalasydämen kiinteät osat rakentuvat maalle. Varsinaisen Kalasydän-laitteen sijoitamme veteen voimalaitoksen alapuolelle tulvien jälkeen kesäkuussa, kertoo tiedotteessa PVO-Vesivoiman ympäristöasiantuntija Jyrki Salo.
Varsinaisesta kalatiestä valitettu
Raasakan voimalaitokselle on suunniteltu myös varsinaisia kalateitä sekä voimalaitospadolle että säännöstelypadolle.
– Näistä hankkeista on valitettu ja ne ovat ratkaistavana Vaasan hallinto-oikeudessa, kertoo Salo.