Pääkirjoitus

Kak­sois­rai­de Oulusta etelään lähti kohti to­teu­tus­ta, mutta vielä ei ole tuu­let­te­lun aika

Työn alle otettava ratasuunnitelma Oulun ja Limingan välillä avaa tietä kaksoisraiteelle raskaasti kuormitetulla rataosuudella. Jotta asia saadaan maaliin, vaaditaan edelleen alueen poliitikkojen ja muiden toimijoiden aktiivista vaikuttamistyötä.

Liikahdus, jota on odotettu. Junan liikkeelle lähtö? Viime viikon torstaina Väylävirastosta kuultu uutinen taisi Pohjois-Pohjanmaalla ja erityisesti Oulun seudulla olla viikon, ehkä kuukaudenkin paras.

Uutisessa kerrottiin, että Väylävirasto julkisti kuulutuksen maakuntaa keskeisesti koskevan ratahankkeen suunnittelusta. Kyse on kaksoisraiteesta Oulun ja Limingan välillä.

Rataosuudelle suunnitellaan uusi kaksoisraide, toteaa virasto yksiselitteisesti tiedotteessaan.

Kyseessä ei toki vielä ole varma tae sille, että kaivattu kaksoisraide noin parinkymmenen kilometrin matkalla etenee myös rakentamisvaiheeseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut