Kolumni
Tilaajille

Kak­sois­kun­ta­lai­suu­des­ta pitää vii­mein­kin tulla totta

Monesta suomalaisesta on koronakuukausien aikana kuoriutunut etätyöläinen tai jopa monipaikkainen työntekijä. Kahdessa kunnassa työskentelevä maksaa veronsa vain yhteen kuntaan. Eurot pitää pystyä jakamaan kuntien kesken, kirjoittaa toimituspäällikkö Pekka Vuollo.

Viime maaliskuun jälkeen ei ole tarvinnut kysellä, millä pohjoisen kunnissa eletään. Koronapandemian ja sen takia tehtyjen matkustusrajoitusten takia yrittäjien ahdinko ja matkailuelinkeinon merkitys pohjoiselle Suomelle on nostettu kaikkien silmien eteen.

Päättäjät ovat kääntäneet katseensa muualle. Ymmärrystä pohjoisen yrittäjien ehdotuksille maailmalta tulevan turismin helpottamisesta on tullut Helsingistä Lappiin varsin vähän, tuskin ollenkaan. Onneksi suomalaiset ovat löytäneet tien pohjoiseen. Kun lentokoneet eivät vie heitä Thaimaahan, he suuntaavat matkansa oman maan sisälle. Ilmiö alkoi näkyä pohjoisen teillä ja matkailukohteissa jo keväällä.