Kak­si­ja­koi­nen sää saattaa tuoda Poh­jois-Poh­jan­maal­le hallaa ja hel­let­tä

Viikko alkaa maakunnassa viileänä ja poutaisena, mutta lämpenee viikonloppua kohti.

Ensi viikolla voi olla vielä hyvät mahdollisuudet uida avovesissä. Kuvituskuva
Ensi viikolla voi olla vielä hyvät mahdollisuudet uida avovesissä. Kuvituskuva
Kuva: Matti Räty

Elokuussa ollaan jo ohitettu puoliväli ja koulut ovat alkaneet. Sääennuste näyttää ensi viikolle kuitenkin kohtuullisen lämpimältä tavanomaiseen verrattuna.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jouko Korhosen mukaan alkuviikosta on viileämpiä päiviä luvassa, vaikka sää onkin poutaista. Lämpötilat nousevat korkeimmillaan 15 ja 20 asteen välille maanantaina ja tiistaina.

Koillismaan suunnalla voi olla pilvistä ja joitakin sadekuuroja. Maakunnan länsi- ja eteläosissa on aurinkoista.

Korhosen mukaan tiistaiyönä saattaa esiintyä jopa hallaa sisämaan puolella. Myös keskiviikkoyönä voi Pudasjärven suunnalla olla hallaa. Muualla yölämpötilat ovat kymmenen asteen tuntumassa.

Keskiviikosta eteenpäin lämpötilat nousevat yli 20 asteen Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Viikonloppuna voi tulla jopa helteitä,  mutta toisaalta sateiden mahdollisuus kasvaa.

– Sateet eivät kuitenkaan viilennä ilmaa, vaan voivat esiintyä kesäisinä ukkostyyppisinä sateina, Korhonen kertoo.