Eduskunnan maratonkeskustelu EU:n elvytyspaketista pisti lujille myös paljon nähneet virkamiehet. Kun alkoi selvitä, että käsittely venyy ties kuinka pitkään, alkoi pöytäkirjatoimistossa kiire työn uudelleen organisoimiseksi.
Vaikka puheenvuoroissa toistuisivat samat teemat ja argumentit, kaikki olisi kirjattava sanasta sanaan, ja puheita riittäisi.
– Ennakoimattomuus kuuluu tähän työhön. Kun istunto alkaa, emme yleensä tiedä, milloin se loppuu. Ympäri vuorokauden ei kukaan kuitenkaan voi työskennellä, muistuttaa johtava erityisasiantuntija Pauliina Peltokorpi, joka pöytäkirjojen laatimisen lisäksi hoiti esimerkiksi työvuorosuunnittelua.