Suomen uusiutuvan sähkön tuotanto on moninkertaistunut nopeasti tuulivoiman kasvun turvin. Lisäksi jo luvitetut ja rakenteilla olevat hankkeet lisäävät maatuulivoiman kapasiteettia yli puolella nykyisestä. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tekeillä tai valmistunut hankkeille, jotka noin viisinkertaistaisivat kapasiteetin. Aurinkovoimassa kasvu on vielä aluillaan.
Energiasiirtymän mittakaava on suuri, ja sillä on väistämättä myös ei-toivottuja seurauksia maisemaan ja luontoon. Haastattelemamme suunnittelun asiantuntijat – viranomaiset, yritystoimijat sekä kuntien ja maakuntien toimijat Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa – haluavat parempia työkaluja luonnolle koituvien haittojen vähentämiseksi.
Ekologian tutkimus osoittaa jokaisen rakentamisen käyttöön otetun hehtaarin edistävän osaltaan hieman luontokatoa, jos erityisiin monimuotoisuutta lisääviin toimenpiteisiin ei samalla ryhdytä. Ongelmiin joudutaan etenkin silloin, kun hankkeita sijoitetaan ekologisesti merkittäville alueille, tai kun ne vähentävät ekologista kytkeytyneisyyttä eli katkaisevat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä käytäviä. Vaikka jokin yksittäinen energiantuotantohanke ei vielä luontoyhteyttä katkaisisi, usean hankkeen yhteisestä vaikutuksesta näin voi käydä.
Eri aikaan rakennetut voimalat, sähkönsiirtolinjat ja muut maankäytön muutokset aiheuttavat luonnolle haittoja, jotka kumuloituvat ajan saatossa. Juuri erilaisten kumuloituvien haittojen arviointiin ja ehkäisemiseen haastattelemamme asiantuntijat kaipaavat ratkaisuja. Kentällä toimivien näkökulmasta tällaisten yhteisvaikutusten hallinnan tulee olla selkeämmin jonkin energiasiirtymää helikopteriperspektiivistä seuraavan toimijan vastuulla, ja sen tulee perustua ekologiseen tutkimustietoon.
Kumuloituvien haittojen nykyistä tehokkaampi hillintä edellyttäisi samalla alueella olevien alueidenkäytön hankkeiden yhtäaikaista tarkastelua, mutta tutkimuksemme perusteella yksittäisten energiahankkeiden kehittäjillä on tällaiseen harvoin edellytykset. Asiaan voitaisiin saada parannusta esimerkiksi edellyttämällä hankkeiden entistä tarkempaa vaikutusten selvittämistä, ja tiukentamalla hankkeiden ekologisia reunaehtoja laissa.
Suunnittelun käytännön asiantuntijoiden näkökulmasta selvitystaakan kasvattaminen ei olisi ongelmatonta, sillä sen nähdään vievän aikaa ja voimavaroja, ja korostavan entisestään hankkeen omistajan todistustaakkaa hankkeensa toteuttamiskelpoisuudesta. Toinen vaihtoehto olisi valita hankkeille sijainnit luonnon kannalta perustellummin.
Maakuntakaavalla laajoine luontoa koskevine taustaselvityksineen voidaan osoittaa sijainteja, joissa suurimittakaavaiset hankkeet ovat toteuttavissa ilman kohtuutonta haittaa luonnolle. Tällöin koko maakunnan kattavat selvitykset tukevat yksittäisten energiahankkeiden toteutusta.
Alueidenkäyttölakiin on tekeillä muutoksia, jotka todennäköisesti vaikeuttavat yhteisvaikutusten hallintaa, mikä olisi vastoin haastattelemiemme asiantuntijoiden toiveita. Mahdollisuuksia ohjata energiantuotantohankkeiden sijainteja maakuntakaavoituksella ollaan heikentämässä. Alle 50 hehtaarin kokoisia aurinkovoimaloita olisi mahdollista rakentaa ilman kaavoitusta, aiemman ehdotuksen ollessa 10 hehtaaria. Lisäksi kaavoitusjärjestelmän ohittamiseksi on aiemmin kehitetty puhtaan siirtymän sijoittamislupa muille kuin tuuli- ja aurinkovoiman hankkeille.
Keskustelussa kaavoituksen tulevaisuudesta unohtuu välillä kaavoituksen mahdollistava rooli. Silloin voi tulla houkutus säästää kunnille ja alueille tärkeiden hankkeiden suunnittelusta ja karsia suunnitteluinstrumenttien valikoimaa, ymmärtämättä kaavoituksen energiasiirtymää vakauttavaa merkitystä. Jos kaavoitus ohitetaan, ohitetaan myös hankkeiden hyväksyttävyydelle tärkeät vuorovaikutteiset kaavoitusprosessit.
Hankkeiden hyväksyttävyys nojaa todellisiin vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Koska laajasti jaettu kokemus hankkeiden tarpeellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta on eduksi energiasiirtymälle, on investoijien etu, että kuntapäättäjillä ja kuntalaisilla säilyy mahdollisuus vaikuttaa hankkeiden toteuttamisen reunaehtoihin. Kaavoitus tulisi nähdä sellaisena kuin se on: alueidenkäytön haittojen sääntelynä mutta myös alueidenkäytön mahdollistamisena – demokraattisissa puitteissa.
Jonne Hytönen
erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Uula Saastamoinen
tutkija, Suomen ympäristökeskus
Kari Oinonen
ryhmäpäällikkö, Suomen ympäristökeskus
Kirjoitus pohjautuu Puhtaan energian siirtymä -projektissa tehtyihin havaintoihin.