Kainuun rajanylityspaikoille ei ole tullut perjantain aikana yhtään turvapaikanhakijaa, Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen kertoo iltapäivän kuulumiset rauhalliselta raja-asemalta.
Turvapaikanhakijoita ei tullut myöskään perjantain vastaisen yönä.
Liikennemäärä on Tirkkosen mukaan ollut toistaiseksi normaali, mutta hän arvioi Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan rajanylityspaikkojen sulkemisen perjantain ja lauantain välisenä yönä voivan näkyä lisääntyvänä liikenteenä pohjoisen rajanylityspaikoilla jo lauantaina.
Torstaina Kainuun Vartiuksen rajanylityspaikalle saapui 18 turvapaikanhakijaa. Tirkkonen kertoi torstaina STT:lle, ettei Kainuun rajavartioston toiselle rajanylityspaikalle Kuusamoon ollut saapunut totstaina yhtäkään turvapaikanhakijaa.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille oli perjantaina kello 12:een mennessä saapunut yhteensä 69 turvapaikanhakijaa, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartiosto viestipalvelu X:ssä.
Määrä oli jo tuolloin huomattavasti suurempi kuin koko torstain aikana, jolloin Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille saapui 26 turvapaikanhakijaa.
Pohjois-Karjalan ja Lapin rajavartiostoista kerrottiin torstaina iltapäivällä STT:lle, että niiden rajanylityspaikoilla oli toistaiseksi ollut turvapaikanhakijoiden osalta hiljaista.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä suljetaan kaikki rajanylityspaikat Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalan rajavartiosto kertoi X:ssä perjantaiaamuna, että rajavartiosto valmistautuu Niiralan rajanylityspaikan sulkemiseen ja että sulkemisessa hyödynnetään erilaisia estelaitteita.
Rajanylityspaikkoja suljetaan kolmeksi kuukaudeksi
Hallitus kertoi torstaina päättäneensä, että Suomi sulkee perjantain ja lauantain välisenä yönä Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikat Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella sekä Niiralan rajanylityspaikan Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella kolmeksi kuukaudeksi.
Kansainvälisen suojelun hakeminen keskitetään Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille.

Sisäministeri Rantanen: Lisätoimia käyttöön tarvittaessa
STT kysyi torstaina sisäministeri Mari Rantaselta (ps.) eduskunnassa, missä vaiheessa ylittyy sellainen raja, että hallituksen on tehtävä uusia toimenpiteitä.
– Selvä on, että hallituksen tahtotila on se, että tämä ilmiö saadaan loppumaan. Jos se edellyttää lisätoimia, niitä tehdään, Rantanen sanoi.
Mahdollisten lisätoimien sisältöön Rantanen ei vielä halunnut ottaa kantaa. Hän kertoi hallituksen olevan tilanteen tasalla ja valmiina uusien päätösten tekemiseen, jos tarve tulee.
Rajavartiolaitoksen apulaispäällikön Markku Hassisen mukaan uusimmat tiedot kertovat, että ilmiö oli ilmeisesti laajenemassa jo torstain aikana pohjoiseen. Hänen mukaansa tilanteessa oli selkeä eskaloitumisvaara. Nyt päätetyillä toimilla pyritään estämään se, että "tilanne pääsisi hajoamaan käsistä".
Kello 8.47: Päivitetty tieto, ettei Kainuussa rajan yli tullut yön aikana yhtään turvapaikanhakijaa.
Kello 12.50: Päivitetty Kaakkois-Suomen rajanylityspaikalle tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä.
Kello 13.45: Päivitetty Kainuun perjantain päivän tilanne.
Kello 14.20: Lisätty karttagrafiikka.