Jy­väs­ky­läs­sä jopa 700 ihmistä ko­ro­na­ka­ran­tee­niin seu­ra­kun­nan ti­lai­suu­den jäl­jil­tä – 50 tar­tun­taa ra­por­toi­tu

Jyväskylässä jopa 700 ihmistä asetetaan karanteeniin kaupungissa todetun laajan koronatartuntaryppään vuoksi, Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessa.

Tartuntojen taustalla on joukkoaltistuminen syyskuun lopulla järjestetyssä hengellisessä yksityistilaisuudessa. Tartuntarypäs saatiin sunnuntain aikana selvitettyä kokonaisuudessaan.

Tilaisuuteen liittyviä tartuntoja on raportoitu viikon aikana yhteensä 50, joista viimeinen todettiin sunnuntaina alkuillasta. Tilaisuuteen osallistui yli sata ihmistä, jotka on kaikki testattu.

Epäily laajemmasta tartuntaketjusta heräsi, kun yksittäisten tartuntojen jäljitystyössä ilmeni, että tartunnan saaneet olivat osallistuneet samaan tapahtumaan, kaupungin tiedotteessa kerrotaan. Terveydenhuolto päätti havainnon vuoksi heti testata kaikki tilaisuuteen osallistuneet.

Karanteeniin asetettavista oli sunnuntai-iltaan mennessä tavoitettu vajaat 600. Viimeiset altistuneet tavoitetaan todennäköisesti vasta maanantaina.

Karanteeneja tullaan Jyväskylässä asettamaan useille kouluille ja yhteen päiväkotiin.

Kyse oli pienehköksi luonnehditun seurakunnan säännöllisestä tilaisuudesta.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo Helsingin Sanomille, että 27. syyskuuta pidetty tilaisuus ei ollut häiden tai ristiäisten kaltainen juhla, vaan seurakunnan ”tavanomaista kirkollista elämää”.

Tilaisuudessa oli paikalla yli sata ihmistä, joista suurin osa oli lapsiperheitä ja nuoria eri puolilta Jyväskylää. Käsmän mukaan tilaisuus on todennäköisesti pidetty pienessä tilassa, jonne ihmiset ovat ahtautuneet.

Mikään kaupungissa toimivista seurakunnista ei ole toistaiseksi ilmoittanut järjestäneensä joukkoaltistukseen johtanutta tilaisuutta.

HS kertoo, että ainakin Jyväskylän helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta ja vanhoillislestadiolaisten Jyväskylän rauhanyhdistys ovat kertoneet verkkosivuillaan, ettei kyse ole ollut niiden tilaisuudesta.

Jyväskylä vetoaa: Käyttäkää maskeja myös yksityistapahtumissa

Altistuneiden suuren määrän vuoksi Jyväskylän kaupungin terveysasemilla otetaan maanantaina vastaan ainoastaan kiireellistä hoitoa tai tarkkailua tarvitsevia potilaita.

Kaupunki toivoo, että ei-kiireellisissä asioissa ollaan yhteydessä terveysasemille myöhemmin viikon aikana. Terveysasemilta ollaan huomenna yhteydessä niihin potilaisiin, joiden varatut ajat perutaan.

Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus julkisissa tiloissa. Kaupunki vetoaa tiedotteessaan asukkaisiin, että maskisuositusta noudatettaisiin nyt laajasti myös yksityisissä joukkotapahtumissa.

Vaasassa tulee tietoon uusia altistumispaikkoja useita kertoja päivässä

Suomessa raportoitiin sunnuntaina 149 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Uusia tartuntoja raportoitiin eniten Helsingissä, 64.

THL:n koronakartan perusteella Jyväskylään puolestaan on kirjattu kolme uutta tartuntaa. Vaasaan, jossa tartunnat ovat viime aikoina olleet jyrkästi koholla, kirjattiin kuusi uutta tartuntaa.

Vaasassa on tällä hetkellä paljon paikkoja, joissa on liikkunut koronavirustartunnan saaneita ihmisiä, Vaasan kaupunki muistuttaa. Uusia paikkoja tulee kaupungin mukaan tietoon useita kertoja päivässä.

Lista altistumispaikoista päivitetään säännöllisesti kaupungin verkkosivuille. Listauksessa ovat tiedot, jotka ovat Vaasan kaupungin jäljitystiimin tiedossa ja varmistettuja.

Kaupungin johtava ylilääkäri ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta painottaa, että tärkeintä on nyt muistaa maskin käyttö ja turvavälit kaikissa julkisissa tiloissa.

Yhteensä tartuntoja raportoitu lähes 12 000

Kahden viime viikon aikana Suomessa on raportoitu yhteensä 2 316 tartuntaa, mikä on 1 214 tartuntaa enemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 1 102 uutta tartuntaa.

Koronaviruksen ilmaantuvuusluku on viimeisten 14 vuorokauden ajalta Suomessa 41 tartuntatapausta 100 000:ta asukasta kohden. Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu tähän mennessä 11 998.

Perjantaina kerrottiin, että sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 37 ihmistä, mikä oli 6 enemmän kuin keskiviikkona. Tehohoidossa oli 5 ihmistä. Heidän määränsä oli pysynyt samana kuin keskiviikkona.

Lisäksi perjantaina kerrottiin, ettei Suomessa ollut raportoitu uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia. Yhteensä koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia oli perjantaihin mennessä Suomessa raportoitu 346.

THL raportoi koronavirukseen liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien määrät kolmesti viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.


Juttua päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla kello 20.36.