Matti Matinheikki vetäytyi haustaan kaupunginjohtajaksi ja luopui myös poliittisista tehtävistä, kun hänen saamastaan varoituksesta uutisoitiin.
Kuva: Jarmo Kontiainen/Arkisto
Kaleva on kuluneen syksyn aikana saanut jonkin verran yleisöpalautetta, jossa on moitittu lehteä puuttumisesta Oulun kaupunginjohtajan valintaan. Lukijakommentit ja palaute liittyvät uutisointiin, jossa on kerrottu Oulun kaupungin entisen yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin virka-aikanaan saamasta varoituksesta.