Juoksubuumi, juoksuklubit ja maratonilmoittautumisia. Onko juoksemisesta tullut trendikäs suoritus, ja voiko juokseminen jännittää? Juokseminen on noussut suosituksi lajiksi viimeisten parin vuoden aikana. Laji on aina ollut yhteisöllistä, mutta nyt toimintaa on nostettu uusille tasoille – juoksuklubeja syntyy kuin sieniä sateella.
Juoksuklubin voi perustaa käytännössä kuka tahansa. Usein aloitellaan pienellä ryhmällä juoksemaan kerran viikossa tiettynä päivänä ja tiettyyn kellonaikaan. Tällä hetkellä sana kuitenkin kiirii nopeasti, ja juoksuklubeissa käy useita kymmeniä juoksijoita. Erityisesti Etelä-Suomessa näiden suosio on räjähtänyt.
Juoksuklubien sisältöön ei enää kuulu pelkästään viikoittaiset lenkit, vaan näiden ympärille rakennetaan myös erilaisia tapahtumia, joissa voi testata esimerkiksi uusimpia juoksukenkiä.
Ovatko tällaiset juoksuklubit hyvä vai huono asia? Tätä olen pohtinut, sillä olen kohdannut näiden kohdalla niin hyvää kuin huonoakin. Mahtavaa on se, että ihmisiä innostetaan liikkumaan ja löytämään juoksun ilo.
Toisaalta olen törmännyt tilanteisiin, joissa ihmiset jännittävät juoksuklubeissa juoksemista. Ajatellaan, että ei jaksa juosta vauhtia, jota lenkillä juostaan, tai lenkin pituus tuntuu liian pitkältä itselle. Toisaalta kokeneille harrastajille yhteislenkkien vauhdit tai matkat voivat tuntua vähäisiltä, sillä usein juoksuklubeissa on tarjolla vain yksi matkan pituus ja vauhti.
Tällä hetkellä näkee myös ilmiöitä, joissa maratonille ilmoittaudutaan hetken mielijohteesta. Tapahtumaa varten harjoitellaan vähän tai ei lainkaan. Kun suoritus on tehty, heitetään lenkkarit naulaan. Onko innostus vain näennäistä ja ulkopuolelta tulevaa? On siis trendikästä juosta kokonainen maraton tai sitten vain puolikas, vaikka inhoaisi jokaista otettua askelta.
Juoksuklubit ja maratonilmoittautumiset ovat mahtavia tapoja motivoida itseä liikkumaan. Se tulisi kuitenkin tehdä itselle sopivaksi, eikä seurata vain trendejä ja muiden tekemistä.
Olemme kaikki erilaisia, ja toiset pitävät ryhmässä tekemisestä, toiset taas luottavat yksilölajeihin. Juoksuklubit ovatkin oiva mahdollisuus päästä tekemään tavallisesti yksilölajiksi miellettyä harrastusta ryhmässä. Se, että olisi jokaiselle jotakin, on toki haasteellista. Mutta uskon, että juoksuklubit muovaantuvat vielä ja löytävät paikkansa niitä kaipaavien ihmisten elämästä. Toivonkin, että juoksuklubeissa säilyy matalankynnyksen osallistumismahdollisuus. Urheilun ei tulisi olla jännittävää.
Pääsääntöisesti juoksuklubeissa juostaan ympäri vuoden. Voin väittää, että porukka vähenee, mitä pidemmälle talvea edetään. Sataa, tulee ja on pimeää. Lenkkarit todella jäävät helpommin naulaan. Tässä ajassa paljastuu oikeasti tavoitteellisen ja trendien ohjaaman juoksijan motivaation ero. Vaihtoehtona on tietysti juoksumatolla juokseminen, mutta se jos joku koettelee juoksijan motivaatiota kahden tunnin maratontreenillä. Juoksuklubeissa sisällä juokseminen harvemmin onnistuu.
Talvijuoksussa varustus on kuitenkin kaiken a ja o. Suojaa siis ranteesi, kaulasi ja nilkkasi ja muista heijastimet. Me suomalaisina juoksisimme todella vähän, jos tuijottaisimme vain säätiedotuksia. Loppujen lopuksi lajin helppous viehättää – lenkkarit jalkaan ja menoksi.
Iida-Maria Koivula
Oulu