Juhlien kolkko päätös: Lost Boys on it­se­näi­nen jat­ko-osa Ro­va­nie­men huu­mei­den käyt­tä­jis­tä ker­to­val­le Rein­deers­pot­ting-elo­ku­val­le

Kymmenen vuotta sitten kaverukset lähtivät juhlimaan Rovaniemen huumeiden käyttäjistä kertovan dokumenttielokuvan menestystä Thaimaahan. Vain elokuvan ohjaaja palasi lomamatkalta kotiin. Hän lähti kameroineen toiselle matkalle Aasiaan selvittääkseen, mitä oli tapahtunut. Painajaismaisen matkan tuloksena syntyi karu dokumenttielokuva Lost Boys.

Reindeerspotting – pako Joulumaasta oli Suomessa valkokankaiden katsotuin dokumenttielokuva vuonna 2010. Kolme kuukautta ensi-illan jälkeen elokuvan päähenkilö, Jani, kuoli epämääräisissä olosuhteissa Kambodžassa.

Jani ei koskaan palannut Thaimaan lomareissulta kotiin Rovaniemelle. Myös Antti oli pitkään kateissa. Thaimaahan lähdettiin juhlimaan napapiirin huumeiden käyttäjistä kertovan dokumenttielokuvan menestystä.

Elokuvaohjaaja Joonas Neuvonen lähti kameroineen toiselle Aasian matkalle saman vuoden syksyllä selvittääkseen, mitä oli tapahtunut.

– Kun lähdin Bangkokiin, sain tietää, että toinen kaveri oli löydetty lentokentän hallista epilepsiakohtauksen kourissa ja toinen sähköjohdolla kuristettuna Phnom Penhissä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä