Juha Pal­da­nius rakensi oman kotinsa Oulun en­sim­mäi­sil­le asun­to­mes­suil­le, nyt hän suun­nit­te­li per­soo­nal­li­sen talon omalle po­jal­leen

Oulun asuntomessut avautuvat yleisölle perjantaina. Messukotien asukkaat kertovat, mikä uudessa kodissa on parasta.

Asuntomessujen arvellaan keräävän 100 000 kävijää Hartaanselänrantaan heinä-elokuun aikana.
Asuntomessujen arvellaan keräävän 100 000 kävijää Hartaanselänrantaan heinä-elokuun aikana.
Kuva: Esko Jämsä

Oulun asuntomessujen aattona tunnelma Hartaanselänrannassa on vähintäänkin odottava. Torstaina aamupäivällä näytteilleasettajat ja tuote-esittelijät viimeistelivät kojujaan ja availivat pressujaan, joiden alta paljastui esimerkiksi poreammeita. Paikalla oli myös osa messukotien tulevista asukkaista.

Perjantaina edessä on koko kansan tuparit, kun messut avataan yleisölle. Alueella esitellään etenkin pientaloja: on perinteisiä puutaloja, hirsitaloja, mutta ulkoverhouksissa on hyödynnetty myös tiiltä.

Talojen värimaailma on hillitty, mutta joukkoon mahtuu myös muutama väripilkku.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Tilaa Kaleva Digi ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä