Aamulehden palkitun toimittajan Matti Kuuselan hiljattain julkaisema kirja Journalisti – toisenlainen toimittaja nosti viikonvaihteessa kiivaan keskustelun journalismin ja totuuden suhteesta. Kuusela paljastaa kirjassaan sekoittaneensa moniin lehtijuttuihinsa kuvitteellisia elementtejä.
Kuusela teki vuonna 2006 reportaasimatkan Bakusta Pekingiin. Ainakin yhdessä matkalta tehdyssä jutussa esiintyy ihmisiä, joita ei koskaan ole haastateltu. Heille on sepitetty sanomisia.
Aamulehti reagoi jo eläkkeellä olevan toimittajansa paljastuksiin voimakkaasti. Lehti poisti yli 500 Kuuselan juttua verkkosivuiltaan ja tarkistaa nyt mahdollisuuksien mukaan, onko niissä keksittyjä elementtejä.
Aamulehden entiset päätoimittajat, nykyinen Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen ja Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ovat rientäneet puolustamaan entistä alaistaan. Heidän mukaansa lukijoille on pitänyt olla selvää, milloin Kuuselan jutut ovat sepitettä. Kyse on ollut leikittelystä kaunokirjallisuuden ja journalismin rajaviivalla.
Tällaiselle leikittelylle ei journalismissa ole sijaa. Lukijan vastuulle ei voi sysätä sen arvaamista, onko ammattimediassa julkaistu juttu totta vai ei.
Suomalainen media on laajasti sitoutunut Julkisen sanan neuvoston julkaisemiin Journalistin ohjeisiin. Niissä sanotaan muun muassa näin: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”
On päivänselvää, että jos toimittaja keksii haastateltavia tai keksii heidän sanomisiaan, näitä sääntöjä on rikottu.
Journalismissa on juttutyyppejä, joissa totuuden rajoja on voitu venyttää. Painetussa lehdessä tällaiset jutut on kyetty erottamaan erilaisin typografisin keinoin faktapohjaisesta uutisjournalismista.
Verkkojournalismissa keinot erottaa erilaiset juttutyypit ovat rajallisempia. Ei ole vakiintunutta tapaa liputtaa lukijan ymmärtävällä tavalla sitä, että kyse on kevyestä ja totuuteen väljemmin suhtautuvasta tekstistä.
Sosiaalisen median nousu on lisännyt ammattimaisen median tarvetta korostaa journalismin totuuspohjaisuutta. Näin on haluttu tehdä pesäeroa sosiaalisen median julkaisuihin.
Yhteiskunnassa on kiistaton tarve riippumattomalle, kriittiselle ja luotettavalla journalismille. Se on toimivan demokratian edellytys.
Ammattimaisen median uskottavuutta on viime aikoina pyritty horjuttamaan muun muassa toisen päähallituspuolueen perussuomalaisten puheissa. Tässä tilanteessa vastuullinen tiedonvälitys ei kaipaa alan sisältä puheenvuoroja, jotka horjuttavat uskoa median luotettavuuteen. Tässä valossa Yle-pomojen Kuuselaa puolustavat kannanotot ovat huolestuttavia.
Median raportoinnin pitää perustua tosiasioihin: tämän suhteen journalismissa ei ole harmaata vyöhykettä eikä tilaa leikittelylle.