Jou­lu­kuus­sa val­ko­la­kin saava ou­lu­lai­nen Eelis Saurio on ahkera keik­kai­li­ja, joka tekee myös omaa mu­siik­kia

Eelis Saurio aloitti esiintymisen jo lapsena.

Joulukuussa valkolakin saava Eelis Saurio haluaa opiskella musiikista itselleen ammatin, ja mahdollisesti jossain vaiheessa syventyä myös teatteriopintoihin.
Joulukuussa valkolakin saava Eelis Saurio haluaa opiskella musiikista itselleen ammatin, ja mahdollisesti jossain vaiheessa syventyä myös teatteriopintoihin.
Kuva: Anna Raudaskoski

Eelis Saurio aloitti esiintymisen jo lapsena. Suurin esikuva oli ala-asteikäisenä iltapäiväkerhossa kuultu Elvis Presley.

Rockin kuninkaan kappaleita Saurio lauloi 12-vuotiaana Suomen Talent-kisassa.

– 50-luvun tähtien jälkeen aloin tykkäämään Beatlesista. Suomalaisista bändeistä sitä lähellä on Egotrippi melodisine sävellyksineen ja stemmoineen. Olavi Uusivirta on myös uusimpia suosikkejani, brittipopista ja -rokista pidän edelleenkin, ja tietysti myös Elviksestä, Eelis Saurio toteaa.

Musiikkimaku on laajentunut vuosien myötä, ja suosikkejaan Saurio esittää mielellään myös keikoillaan. Oma instrumentti on laulu, ja sitä on tullut opiskeltua Oulun konservatoriossa.
Saurio esiintyy monenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Tällä hetkellä häntä työllistävät enimmäkseen pikkujoulukeikat, niissä hän esiintyy joko trubaduurina kitaralla itseään säestäen tai bändin kanssa.

Saurio laulaa joulukuussa myös Teekkaritorvien Suomigroove- juhlakonserteissa, joiden ohjelmistossa on tuttuja ja tuntemattomia Suomi-klassikoita.

– Käyn esittämässä konsertissa muun muassa Karri koiran kappaleen. Oli mahtava tilaisuus päästä mukaan konserttiin, unelmanani on ollut päästä esiintymään ison orkesterin kanssa, Saurio kertoo.

Ensi vuonna viisikymmentä vuotta täyttävä puhallinorkesteri Teekkaritorvet ottaa joulukuussa varaslähdön juhlavuoteensa. Luvassa on kaksi esitystä joulukuun aikana. Ensi-ilta on Valve-salissa, jossa saadaan kuulla rauhallisempaa ohjelmistoa, ja menevämpää elämystä kaipaaville luvassa on ravintolakeikka itsenäisyyspäivän aattona Oulussa.

– Pidän myös soulista ja kaikenlaisesta groove-meiningistä, joten esiintyminen Teekkaritorvien kanssa tulee olemaan hieno kokemus.

Eelis Saurio on kirjoittanut ja säveltänyt omia kappaleitaan jo vuoden verran. Madetojan musiikkilukion sävellystyöpajasta sai varmuutta musiikin tekemiseen; lokakuussa ilmestyi Saurion kappale Tuulikaapissa, jonka voi kuunnella netissä musiikkipalvelu Spotifyssa.

Teekkaritorvien Suomigroove-konsertti  Valvesalissa 1.12. klo 17 ja Viihdemaailma Ilonassa 5.12.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.