Joulua vie­te­tään tänä vuonna poik­keus­olois­sa – Näin ko­ro­na­ra­joi­tuk­set vai­kut­ta­vat jou­lun­viet­toon eri puo­lil­la maail­maa

Monessa maassa tiukkojen koronarajoitusten keskellä elävät ihmiset saavat jouluna pientä helpotusta elämäänsä. Esimerkiksi Kreikassa kirjakaupat saavat olla auki ja Saksassa kokoontumisrajoituksia lievennetään.

Pysykää kotona, kehotti liikennekyltti Australian Sydneyssä tiistaina. Sydneyn pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta ihmiset saavat tavata jouluna.
Pysykää kotona, kehotti liikennekyltti Australian Sydneyssä tiistaina. Sydneyn pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta ihmiset saavat tavata jouluna.
Kuva: DEAN LEWINS

Joulupöydässä saa istua vain oma perhe tai sitten myös viidestä sataan naapuria ja sukulaista, riippuen siitä missä maassa jouluna ollaan. Globaali pandemia vaikuttaa joulun viettoon eri tavoin eri maissa.

Britannia

Britannia suunnitteli aikaisemmin lieventävänsä koronarajoituksia jouluksi, mutta epidemian paheneminen ja koronaviruksen mutaation leviäminen ovat muuttaneet suunnitelmia. Alun perin tarkoituksena oli, että kolme perhettä voisi kokoontua 23.–28. joulukuuta, mutta tästä on luovuttu.

Epidemiatilanne on pahentunut erityisesti Lontoossa ja maan kaakkoisosissa, joissa ollaan tällä hetkellä koronavaroitusjärjestelmän nelostasolla. Keväällä käyttöön otetussa luokituksessa on viisi tasoa, joista viides on vakavin.

Neljännellä tasolla olevilla alueilla perheet eivät saa tavata jouluna ketään oman kuplansa ulkopuolta, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen tason alueilla kolme perhettä saa kokoontua joulupäivänä yhteen, mutta ihmisiä on pyydetty välttämään kotiseudulta matkustamista. Hallituksen mukaan toisen perheen luona saa yöpyä vain erityistapauksessa.

Kolmen perheen kuplaan ei saa kuulua nelostason alueen perheitä, eivätkä kokoontuneet perheet saa mennä pubeihin.

Britannian hallituksen on määrä kokoontua keskiviikkona tarkastelemaan maan koronarajoituksia ja sitä, onko niitä syytä tiukentaa, kertoo Reuters.

Britanniassa on havaittu muuntautunutta koronavirusta, jonka on todettu leviävän ärhäkämmin kuin vanha viruskanta. Uusi virustyyppi ei aiheuta tutkimusten mukaan vakavampaa covid-19-tautia, ja rokotteiden pitäisi tehota siihen.

Asuntoasioista vastaava ministeri Robert Jenrick kertoi, että rajoitukset eivät todennäköisesti muutu ennen joulua.

Poliiseja oli pukeutunut suoja-asuihin Frankfurtin lentokentällä Saksassa maanantaina. Saksa on estänyt monen muun maan tavoin matkustajalennot Britanniasta.
Poliiseja oli pukeutunut suoja-asuihin Frankfurtin lentokentällä Saksassa maanantaina. Saksa on estänyt monen muun maan tavoin matkustajalennot Britanniasta.

Saksa

Saksa kiristi koronarajoituksia joulukuun puolivälissä, jolloin koulut ja suurin osa kaupoista suljettiin. Tiukennetut rajoitukset ovat voimassa tammikuun 10. päivään asti.

Liittokansleri Angela Merkel on vedonnut saksalaisiin, jotta sosiaaliset kontakti vähennettäisiin minimiin. Yksityiset kokoontumiset on rajoitettu viiteen henkilöön kahdesta kotitaloudesta.

Joulunpyhien ajaksi rajoituksia on hieman lievennetty. Joulukuun 24. ja 26. päivän välillä neljä toiseen kotitalouteen kuuluvaa saa vierailla läheisen perheen luona, kertoo sanomalehti The Independent. Tähän lukuun ei lasketa lapsia.

Saksa on usean muun maan tavoin estänyt lentomatkustamisen Britanniasta, koska maassa on todettu muuntautunutta koronavirusta. Rajoitus on laajennettu koskemaan myös laiva-, juna- ja linja-autoliikennettä.

Italia

Italiaan on määrätty joulun ja uudenvuoden pyhien ajaksi tiukkoja koronavirusrajoituksia.

Baarien ja ravintoloiden pitää olla kiinni 24.–27. joulukuuta ja vuodenvaihteessa neljän päivän ajan. Näinä aikoina vain välttämättömät liikkeet saavat olla auki kuten apteekit ja ruokakaupat.

Joulun ja uudenvuoden pyhien aikana ihmiset saavat liikkua ainoastaan töihin, lääkäriin tai hätätilanteen takia.

Vatikaani kertoi tiistaina, että paavi Franciscusin perinteinen joulutervehdys ja muut joulun aikaan sijoittuvat puheet pidetään tänä vuonna sisätiloissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät voi kerääntyä kuulemaan paavia Pietarinkirkon edustalle perinteiseen tapaan.

Paavin pitämää jouluyön messua on aikaistettu kahdella tunnilla, ja sitä pääsee seuraamaan vain rajoitettu määrä ihmisiä. Paavin esiintymiset toistetaan suorana ja näytetään televisiossa.

Kreikka

Kreikkaan määrättiin marraskuussa toinen kansallinen koronasulku, jota on pidennetty useita kertoja, kertoo sanomalehti The Independent.

Alueiden välinen liikenne on kielletty, ja iltayhdeksän ja aamuviiden välillä on voimassa ulkonaliikkumiskielto. Se ei koske töihin tai terveydenhoitoon menemistä sekä lemmikkien ulkoiluttamista.

Joulunpyhät tuovat joitain helpotuksia tiukkoihin rajoituksiin. Parturit ja kirjakaupat saavat olla auki joulun aikana, mutta muut rajoitukset pysyvät voimassa 7. tammikuuta asti, kertoo Reuters.

Kirkot ovat saaneet luvan pitää joulupäivänä ja loppiaisena jumalanpalveluksia, mutta osallistujamääriä on rajoitettu.

Asiakas nouti viime viikolla verkosta tilaamaansa ostosta Ateenassa Kreikassa. Joulukuun puolessa välissä alkanut ostomenetelmä on mahdollistanut liikkeiden aukiolon koronasulun aikana.
Asiakas nouti viime viikolla verkosta tilaamaansa ostosta Ateenassa Kreikassa. Joulukuun puolessa välissä alkanut ostomenetelmä on mahdollistanut liikkeiden aukiolon koronasulun aikana.

Alankomaat

Pääministeri Mark Rutten hallitus määräsi viime viikolla tiukat viisi viikkoa kestävät rajoitukset Alankomaihin. Koulut sekä suurin osa kaupoista suljettiin ja ihmisiä pyydettiin olemaan kotonaan. Myös kuntosalien, museoiden ja elokuvateatterien pitää olla kiinni.

Joulu tuo pientä helpotusta kansalaisten elämään. 24.–26. joulukuuta kolme ihmistä saa vierailla päivän aikana toisessa perheessä, kun muuten vieraita saa käydä vain kaksi, kertoo The Independent.

Rajoitukset eivät koske alle 13-vuotiaita.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa koronavirusepidemia on pahentunut vuoden loppua kohden. Reutersin tilastojen mukaan kuuden viime päivän aikana on kirjattu yli miljoona uutta tartuntaa. Yhteensä maassa on todettu yli 18 miljoonaa koronatartuntaa.

Monessa paikassa sairaaloiden kapasiteetti uhkaa loppua. Useassa osavaltiossa koronarajoituksia on tiukennettu joulun lähestyessä ja ihmisiä on pyydetty pysymään kotona loman aikana.

Tiistaina yhdysvaltalaisia kehotettiin jälleen välttämään matkustamista joululomalla.

Kehotuksista huolimatta matkustajamäärät ovat kasvaneet. Maan liikenteen turvallisuudesta vastaava virasto kertoi CNN:n mukaan, että viime viikon perjantain ja maanantain välillä tehtiin yli neljä miljoonaa lentomatkaa, mikä on pandemian ajan suurin lukema.

Yhdysvaltain johtava tartuntatautien asiantuntija Anthony Fauci varoitti, että jos amerikkalaiset matkustavat paljon joululomien aikana, edessä "voi olla todella vaikea tammikuu".

Erityisen paha tilanne on Kalifornian osavaltiossa, jossa tehohoitopaikat ovat täyttymässä ja sairaaloissa ei ole riittävästi lääkäreitä ja hoitajia koronapotilaiden hoitamiseen.

– Emme halua että tilanne pahenee. Tehohoitoyksiköt työskentelevät nyt äärirajoillaan, Sacramenton sairaalan lääkäri Imran Mohammed sanoi Reutersin mukaan.

Koronaepidemia vaihtelee eri osavaltioissa. Monessa osavaltiossa koronatartuntojen määrät ovat CNN:n mukaan laskussa. Maanantaina Pohjois-Dakotan kuvernööri Doug Burgum ilmoitti, että ravintolat ja baarit voivat laajentaa aukioloaikojaan tiistaista lähtien.

Australia ja Uusi-Seelanti

Australian runsasväkisin osavaltio Uusi-Etelä Wales höllensi koronavirusrajoituksia keskiviikkona, kun todettujen tartuntojen määrä oli laskenut kahden vuorokauden ajan.

Miljoonakaupunki Sydneyn pohjoisosissa koronasulku jatkuu joulunakin. Neljännesmiljoona asukasta saa kuitenkin kutsua kylään viisi ihmistä jouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä, kun muualla Sydneyssä kokoontumisrajoitus on kymmenen ihmistä. Sen jälkeen sulku on taas voimassa.

– Joitakin kevennyksiä tehdä, koska kaikilla on ollut erittäin vaikea vuosi, sanoi osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian.

Uusi-Seelanti on saanut pidettyä tartunnat kurissa panemalla kaikki maahantulijat kahden viikon karanteeniin. Pääministeri Jacinda Ardern on myöntänyt joulupukille poikkeusluvan saapua maahan ilman rajatarkastuksia, kertoo New Zealand Herald.

Koreat

Etelä-Korea tiukensi rajoituksia joulun kynnyksellä kolmannen aallon torjumiseksi. Suurin osa uusista tartunnoista on todettu pääkaupunki Soulin alueella. Ulkona saa käydä syömässä, mutta korkeintaan neljän ihmisen ryhmissä, kertoi NPR.

Hiihto- ja luistelukeskukset on suljettu. Suosituimmat paikat, joissa ihmiset yleensä ottavat uuden vuoden vastaan, ovat myös kiinni.

Pohjois-Korea pitää kiinni väitteestään, jonka mukaan maassa ei ole koronavirukseen sairastuneita. Aiemmin tässä kuussa se uhkasi Etelä-Koreaa, joka oli uskaltanut epäillä toisin.

Joulumaskiin pukeutunut vapaaehtoinen jakoi vähävaraisille lapsille lahjoja Etelä-Korean Soulissa tiistaina.
Joulumaskiin pukeutunut vapaaehtoinen jakoi vähävaraisille lapsille lahjoja Etelä-Korean Soulissa tiistaina.

Brasilia

Vaikka Brasilia on yksi maailman eniten pandemian takia kärsineistä maista, joulua vietetään tavalliseen tapaan ilman rajoituksia. Siitäkin huolimatta, että tartunnat ovat uudessa nousussa.

Viime viikonloppuna vuoden tärkeimpään juhlaan valmistautuvassa Rio de Janeirossa rannat ja ravintolat olivat tupaten täynnä, kertoo AP.

Suurimmat kaupungit ovat peruneet uuden vuoden ilotulituksen.

Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka yrittää torjua viruksen leviämistä jouluna rajoittamalla alkoholin myyntiä ja rantaelämää, kertoo AP.

Alkoholin myynti loppuu torstaina. Maassa on ulkonaliikkumiskielto öisin. Rannat menevät kiinni jouluaattona ja niille ei ole asiaa joulupäivänä eikä vuoden viimeisenä päivänä.

Sisätiloissa saa kokoontua kuitenkin sata ihmistä kerrallaan ja ulkona 250.

Etelä-Afrikassa leviää samantyyppinen muunnos viruksesta, joka pysäytti liikenteen Britanniasta. Tartuntojen ja kuolemien määrä on kaksinkertaistunut viime viikkoina.