Joukko Oulun kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu­ja haluaa yli­opis­ton kam­pus­asian kä­sit­te­lyyn tam­mi­kuun lopussa

Aloitteessa mukana edustajia useimmista valtuustoryhmistä.

Oulun kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina koronan vuoksi avarassa Ouluhallissa.
Oulun kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina koronan vuoksi avarassa Ouluhallissa.
Kuva: Pekka Peura

Joukko Oulun kaupunginvaltuutettuja vaatii valtuuston koolle kutsumista 31.1.2022 käsittelemään Oulun yliopiston keskustakampuksen hankesuunnitelmaa.

Maanantaina jätetyn aloitteen on allekirjoittanut 25 valtuutettua. Aloitteen takana on valtuutettuja useimmista valtuustoryhmistä.

Aloitteessa vaaditaan kattavan tietopaketin esittelyä kampushankkeesta määräaikaan mennessä valtuustolle. Valtuusto kävisi sen jälkeen perusteellisen keskustelun, jonka pohjalta se ohjeistaisi poliittisesti kaupunginhallitusta suunnitelman käsittelyssä.

Perusteellinen arvio

Aloitteen mukaan valtuustokeskustelussa pitää arvioida, huomioiko suunnitelma hankkeen kaupungille aiheuttamat kustannukset, sen vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, asukkaiden hyvinvointiin, ilmastoon, ympäristöön sekä yritystoimintaan ja kaupunkikehitykseen siten, että tietojen pohjalta voidaan käynnistää kaavamuutos.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä