Lastensuojelun sosiaalityöntekijät kantavat yhteiskunnassamme suurta vastuuta – he työskentelevät usein kuormittavissa tilanteissa, joissa vaaditaan paitsi ammattitaitoa myös vahvaa eettistä selkärankaa.
Tuore pro gradu -tutkimus selvitti, millaiseksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat lähijohtamisen arjessaan, ja miten hyvinvointialueuudistus on siihen vaikuttanut.
Haastatteluihin osallistuneet työntekijät korostivat, että hyvä johtaminen tarkoittaa paljon muutakin kuin hallinnollista johtamista: kyse on ihmisten kohtaamisesta, osaamisen tukemisesta ja avoimesta vuorovaikutuksesta. Erityisesti kaivataan johtajia, jotka ymmärtävät työn arkea ja tukevat sekä yksilöä että tiimiä – ei vain ylhäältä päin, vaan rinnalla kulkien. Valitettavasti todellisuus on monin paikoin toisenlainen.
Hyvinvointialueuudistus on entisestään lisännyt esihenkilöiden hallinnollista kuormaa, ja työntekijät kokevat johtamisen etääntyneen arjen todellisuudesta. Tiedonkulku takkuaa, vastuut ovat epäselviä ja työntekijät jäävät helposti yksin. Kun keskustelukulttuuri muuttuu kontrolloivaksi ja tasavertainen ja vastavuoroinen vuorovaikutus vähenee, katoaa työstä sen merkityksellisyys ja yhteisöllisyys.
Sosiaalityöntekijät toivovat johtamiseen enemmän läsnäoloa, arvostavaa vuorovaikutusta ja aitoa kiinnostusta työn kehittämiseen. Tarvitaan osallistavaa johtamista, joka tukee jaksamista ja tunnistaa työn vaativuuden. Tämä ei ole vain yksittäisten esihenkilöiden harteilla – koko organisaation on sitouduttava hyvään johtamiseen.
Jos haluamme, että lastensuojelun ammattilaiset jaksavat ja pysyvät työssään, meidän on kuunneltava heidän kokemuksiaan ja otettava ne vakavasti. Hyvä johtaminen ei ole luksusta – se on perusasia.
Marja Sippala
sosiaalityön opiskelija, Lapin yliopisto