-

Iso riita vie­mä­ris­tä

Nivalassa rakennettavan jätevesien siirtoviemärin linjauksesta on paisunut maanomistajien, vesiyhtiön ja kaupungin välinen selkkaus, johon ratkaisua haetaan hallinto-oikeudesta asti.

Nivalassa rakennettavan jätevesien siirtoviemärin linjauksesta on paisunut maanomistajien, vesiyhtiön ja kaupungin välinen selkkaus, johon ratkaisua haetaan hallinto-oikeudesta asti.

Nivalassa käydään erikoista kiistaa rakenteilla olevasta jätevesien siirtoviemäristä.

Putki on uusi osa laajaan seudulliseen viemäriverkostoon, jota pitkin Kalajokilaakson kuntien jätevedet kulkevat Kalajoella sijaitsevalle keskuspuhdistamolle.

Tällä hetkellä putken rakennustyöt ovat Nivalassa keskeytyneet hallinto-oikeuden välipäätöksellä. Lopullista ratkaisua saatetaan joutua odottamaan yli vuosi.

Eripuraa viemärin linjasta

Erimielisyydet kumpuavat Nivalan ja Ylivieskan välisen siirtoviemärin linjauksesta, jota suuri osa putken kohdalle osuvien maa-alueiden omistajista ei sulata.

He hakevat hallinto-oikeuteen tekemällään valituksella muutosta Maanmittauslaitoksen myöntämiin lupiin putkilinjalla olevien maa-alueiden ennakkohaltuunotosta ja lunastuksista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä