
Israel on solminut diplomaattisuhteet Arabiemiraattien kanssa.
Asiasta kertoi torstai-iltana Suomen aikaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka toimi välittäjänä maiden välillä.
Historiallisen sopimuksen mukaan Arabiemiraatit ja Israel normalisoivat suhteensa, Arabiemiraatit tunnustavat Israelin valtion ja maat muun muassa perustavat suurlähetystöt toistensa maaperälle.
Merkittävä osa sopimusta on se, että Israel keskeyttää aikeensa liittää laajoja osia miehittämästään Länsirannasta osaksi Israelia. Uuden hallituksen aikomien alueliitosten pelättiin aiheuttavan vaikea konflikti alueelle.
– Tämä on historiallinen diplomaattinen läpimurto, joka edistää rauhaa Lähi-idän alueella, Arabiemiraatit, Israel ja Yhdysvallat sanovat yhteisessä lausunnossaan.
Israelin ja Arabiemiraattien välinen sopimus on vasta kolmas Israelin ja arabimaan välillä. Useimmat arabimaat eivät tunnusta Israelin valtiota.
Vahvistus torstaina puhelinkeskustelussa
Neuvotteluja sopimuksesta on käyty julkisuudelta piilossa jo pitkään.
Torstaina sen vahvistivat puhelinkeskustelussa Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Arabiemiraattien kruununprinssi Mohamed bin Zayed. Trump oli mukana keskustelussa välittäjänä.
Lähipäivinä ja -viikkoina maiden edustajat tapaavat useita kertoja ja sopivat muun muassa suorien lentojen aloittamisesta maiden välillä, turismista, suurlähetystöistä ja maiden välisistä investoinneista.
Tarkoitus on myös sopia muslimeille pääsystä Jerusalemissa sijaitsevaan moskeijaan, joka on lähellä juutalaisille pyhää temppeliä.
Kritiikkiä ja kiitosta, palestiinalaiset vaativat Arabiliittoa koolle
Sopimusta on kiitellyt tuoreeltaan esimerkiksi YK:n pääsihteeri António Guterres ja Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden. Britannian pääministeri Boris Johnson sanoo sopimusta "valtavan hyväksi uutiseksi".
Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi kiitti sopimusta niin ikään ja korosti sopimuksen osaa, jonka mukaan Israel ei tee alueliitoksia Länsirannasta.
Korkea palestiinalainen hallinnon edustaja Hanan Ashrawi kritisoi torstaina Arabiemiraatteja sopimuksen solmimisesta. Iranin vallankumouskaartille läheinen uutistoimisto Tasnim puolestaan kutsuu sopimusta "häpeälliseksi".
Palestiinalaisten johto ilmoitti torstai-iltana Suomen aikaan torjuvansa Israelin ja Arabiemiraattien välisen sopimuksen maiden välisten suhteiden normalisoinnista. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kutsuu sopimusta "aggressioksi ja palestiinalaisten pettämiseksi". Hän vaatii, että Arabiliitto järjestää hätäkokouksen päätöksen vuoksi.
Arabimaista Israelilla on ollut tätä ennen diplomaattisuhteet vain Egyptin ja Jordanian kanssa.
Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola kirjoittaa Twitterissä, että sopimuksella on "huomattavan iso symbolinen merkitys". Samalla Juusola huomauttaa, että Israelin ja Arabiemiraattien välillä ei ole koskaan ollut varsinaista konfliktia.
– Palestiinalaisten asema ja tuki heikkenee tämän seurauksena entisestään, vaikka varmaan Emiraatit tulee korostamaan halua tukea palestiinalaisten oikeuksia jatkossakin, Juusola kirjoittaa.
Arabiemiraattien edustaja sanoo, että maa ei perusta suurlähetystöä Jerusalemiin ennen kuin Israel ja Palestiina saavat sovun aluekysymyksistä.
Trumpille diplomaattinen voitto
Yhdysvaltain presidentti Trumpille Israelin ja Arabiemiraattien sopimus on merkittävä diplomaattinen voitto.
Juusola toteaa, että sopimus on Yhdysvaltain viime aikojen Lähi-idän-politiikan tavoitteiden mukainen.
– Keskeinen osa Lähi-idän politiikasta ollut lähentää Israelin ja Persianlahden "maltillisten" arabimaiden välejä. Ilmeisesti Netanjahu suostuu siirtämään toistaiseksi Länsirannan lisäannektioita.
Trump valmistautuu marraskuussa pidettäviin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Hänen kannatuksensa on ollut viimeisimmissä mielipidemittauksissa yli kymmenen prosenttia vastaehdokas Joe Bideniä heikompaa.
Juttua päivitetty 13.8.2020 kello 21.34: lisätty maailman johtajien ja Hannu Juusolan kommentteja.
Juttua päivitetty 13.8.2020 kello 22.59: lisätty tieto, että palestiinalaiset torjuvat sopimuksen.
Poikkeuksellinen sopimus
Israelilla on entuudestaan toimivat diplomaattisuhteet vain kahden arabimaan kanssa.
Jordanian kanssa Israel sopi diplomaattisuhteet vuonna 1994 ja Egyptin kanssa vuonna 1979.
Arabiemiraattien ja Israelin sopimuksen mukaan maat muun muassa perustavat toistensa maihin suurlähetystöt ja aloittavat suorat lennot.
Israel pidättäytyy tekemästä alueliitoksia Länsirannasta.