Isonkadun peruskorjauksessa Oulun keskustassa aloitetaan seuraava vaihe. Urakka laajenee maanantaina 4. toukokuuta, kun kaivuutyöt käynnistyvät kahden korttelin matkalla Heinätorinkadun ja Peltokadun välisellä osuudella.
Valmistelevat työt, kuten väliaikaisen vedenjakelujärjestelmän rakentaminen on jo aloitettu. Urakan takia Isonkadun mainittu osuus suljetaan ajoneuvoliikenteeltä ja alueella otetaan käyttöön tilapäisiä liikennejärjestelyjä.
Oulun kaupunki toteaa tiedotteessa, että Isonkadun kunnallistekniikka on tullut käyttöikänsä päähän. Kaupungin vilkkaimpiin pääväyliin kuuluva katu on ollut pitkään peruskorjauksen tarpeessa.
Remontissa uusitaan vesihuoltoverkosto, kadun rakennekerrokset sekä pintarakenteet koko kadun leveydeltä. Samalla tehdään kaukolämpö-, valaistus-, sähkö- ja tietoliikenneverkkotöitä.
Tavoitteena on samalla parantaa liikenneturvallisuutta selkeyttämällä eri liikkumismuotojen paikkoja katutilassa. Esteettömyyteen ja hulevesien hallintaan panostetaan, ja kadun viihtyisyyttä lisätään uusilla puuistutuksilla.
Isonkadun peruskorjaukset aloitettiin jo viime kesänä. Kokonaisuudessaan töiden arvioidaan valmistuvan aikaisintaan parin vuoden päästä eli 2028.
Isonkadun ollessa suljettuna Peltokadun risteyksestä ajoneuvoliikenteen tulee käyttää kiertoreitteinä Kirkkokatua tai Uusikatua. Heinätorinkadulla sallitaan poikkeuksellisesti läpiajo Kirkkokadun ja Isonkadun välillä urakan aikana.
Jalankulku ja kiinteistöjen huoltoliikenne järjestetään työmaa-alueella koko hankkeen ajan, ja esteetön pääsy liikkeisiin varmistetaan. Alueella liikkuvia pyydetään huomioimaan raskas kalusto ja noudattamaan varovaisuutta. Työtä tehdään pääsääntöisesti arkisin kello 7–18 välisenä aikana.
Työmaan pääurakoitsija on VRJ Etelä-Suomi Oy. Työt toteutetaan yhteistyössä Oulun Energian ja teleoperaattoreiden kanssa.