Lähi-idässä Hormuzinsalmella ja sen lähistöllä ainakin kymmeneen alukseen on isketty viimeisen neljän päivän aikana, selviää brittiläisen turvallisuusalan yhtiö Vanguardin, Britannian merenkulkuviranomaisen sekä Kansainvälisen merenkulkujärjestön tiedoista.
Kyseessä on merkittävin iskujen tihentymä sitten alkukevään, jolloin Israel ja Yhdysvallat aloittivat sodan Irania vastaan. Lokakuun aikana iskuja on raportoitu jo ainakin 23.
Britannian merenkulkuviranomaisen mukaan esimerkiksi kaksi alusta olisi tiistaina kärsinyt Hormuzinsalmella vähäisistä vaurioista, mutta voinut jatkaa silti matkaansa. Alusten kerrotaan joutuneen jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Myös kahden muun aluksen joutumisesta vaaraan tiistain aikana raportoitiin.
Vanguard kertoi neljän aluksen joutuneen hyökkäyksen kohteeksi ja tunnistaneensa aluksista kahden purjehtivan Singaporen lipun, yhden Barbadoksen lipun ja yhden Marshallinsaarten lipun alla. Yhtiön mukaan yksi aluksista olisi uponnut. Kahden aluksen kerrotaan jatkaneen matkaansa, mutta yhden aluksen tilanteesta ei ollut tietoa.
Kansainvälisen merenkulkujärjestön mukaan konfliktin aikana iskuissa Hormuzinsalmella tai sen lähistöllä on kuollut ainakin 24 merenkävijää.
Vallankumouskaarti varoitti konteista
Iranilainen uutistoimisto Mehr kertoi keskiviikkona, että Hormuzinsalmessa kulkenut konttilaiva olisi uponnut ajettuaan merimiinaan.
Iranin Vallankumouskaarti kehotti paikallisia kalastajia ja muita merenkulkijoita varomaan laivan uppoamisen jälkeen kellumaan jääneitä rahtikontteja. Uutistoimisto ei kertonut aluksen lippuvaltiota tai miehistön kohtaloa.
– Alus yritti käyttää kiellettyä ja riskialtista väylää salmen läpi, kun se ajoi miinaan ja syttyi tuleen, ilmoitti vallankumouskaartin laivaston tiedotustoimisto Mehrin mukaan.
Keskiviikkona ei ollut varmaa, oliko kyseessä sama alus, jonka uppoamisesta Vanguard kertoi.
Salmen hallinnan tilanne on epäselvä, sillä sekä Iran että Yhdysvallat ovat ilmoittaneet valvovansa meriväylää. Iran on ottanut säännöllisesti kohteekseen aluksia, joita se syyttää salmen kauttakulusta ilman maan lupaa.
Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 22.24.