
Isännöintialan pitää pystyä entistä paremmin osoittamaan vastuullisuutensa ja luotettavuutensa ja olla läpinäkyvämpää, kertoo Isännöintiliitto tiedotteessaan. Maanantaina julkaistu Ylen selvitys paljastaa, että isännöintialalla on korruptioon viittaavia, epäselviä palkkiorakenteita.
– Aihe on todella tärkeä ja siitä pitää ehdottomasti avoimesti puhua. Isännöintiliitto ei hyväksy lahjontaa tai korruptiota missään muodossa, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.
Parhaimmillaan isännöinti on taloyhtiölle kumppani ja asiantuntija, joka hoitaa paitsi lakimääräiset tehtävät, myös kehittää taloyhtiön arvoa. Tällöin myös isännöinnin ammattitaitoiset ja luotettavat verkostot tarjoavat taloyhtiöille lisäarvoa.
Taloyhtiön pitää kuitenkin aina olla se, joka kilpailutuksen jälkeen valitsee, käyttääkö se isännöinnin suosittelemia palveluntarjoajia vai muita tahoja, Koro-Kanerva huomauttaa.
– Niin taloyhtiön hallituksen kuin isännöinnin mahdolliset sidonnaisuudet pitää tuoda avoimesti esille, kun taloyhtiö hankkii palveluja.
Isännöintiliiton tämän vuoden tärkeimpiä projekteja on alan eettisten ohjeiden uudistaminen yhdessä Kiinteistöliiton, Raklin ja Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n kanssa. Uudistuneet ohjeet on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2022 alkupuolella.
– Uudistuvissa ohjeissa käsitellään asioita, jotka liittyvät isännöinnin luotettavuuden suurimpiin riskeihin ja heikkouksiin. Näitä ovat esimerkiksi hinnankorotuksista sopimiset, taloyhtiön taloushallinnon läpinäkyvyys, isännöinnin sidonnaisuudet ja reilun kilpailun pelisäännöt.
Myös isännöintialan valvontajärjestelmiä tullaan järjestöyhteistyössä uudistamaan. Liitto kannustaa isännöitsijöitä ja isännöintiyrityksiä lisäämään avoimuutta ja vuoropuhelua asiakkaidensa kanssa.
– Isännöinnin veloituksissa ei saa koskaan olla mitään, mitä ei voisi kertoa täysin avoimesti hallitukselle. Palkkioista puhumisessa ei pitäisi olla myöskään mitään kiusallista, koska niiden pitää aina perustua tehtyyn työhön.