
Pääministeri Sanna Marin avaisi matkustamista Suomeen, uutisoi Ilta-Sanomat.
Marinin mukaan jatkossa myös punaisiksi luokitelluista riskimaista voisi saapua Suomeen, jos matkailija on saanut lähtömaassaan negatiivisen koronatestituloksen.
Lainsäädännön lähtökohtana on Marinin mukaan se, että testitulos on tuore ja sellaisella olisi mahdollista päästä maahan.
–Kun siihen kenties yhdistetään vielä testaaminen Suomen päässä, päästään aika hyviin prosentteihin siinä, että tauti ei pääsisi tulemaan matkustamisen mukana rajojen yli, Marin sanoi Ilta-Sanomien tietojen mukaan.
Punainen luokka tarkoittaa, että riski koronavirustartunnalle on huomattavasti korkeampi kuin Suomessa tai riskiä ei voida luotettavasti arvioida. Se perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikennevalomalliin.
Punaisessa luokassa koronailmaantuvuusluku on hyvin korkea, yli 25 tapausta 100 000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana.
Liikenteen palveluista annetua lakia koskeva muutosehdotus on lausuntokierroksella. Valmisteilla oleva malli helpottaisi Marinin mukaan Lapin matkailutilannetta. Hän uskoo, että lainsäädäntöä saadaan vietyä eteenpäin sellaisella ripeydellä, että muutos ehtii auttamaan Lapin matkailua.