Sattumalta kuljin hiljattain Kempeleen Linnankankaan koulun pihan läpi juuri välitunnin aikaan. Näkemäni sai minut pysähtymään – ja hymyilemään – ja ilahtumaan!
Pihalla raikui satojen lasten ilakointi ja nauru. Lapset touhusivat pienissä ryhmissä sulassa sovussa, kukaan ei näyttänyt jääneen yksin. Yksikään ei chattaillut kännykällä, vaan jokainen oli läsnä hetkessä jutustellen kavereittensa kanssa.
Näky ja äänimaailma oli kuin suoraan lapsuuden muistoista vuosikymmenten takaa. Samalla kokemukseni on todiste siitä, että kännykkäkielto välitunneilla toimii, ja on otettu lastenkin taholta vastaan ymmärtäen hyväksyen.
Tuollaisen välitunnin jälkeen on helppo uskoa, että oppitunneilla oppiminenkin sujuu paremmin. Kun koululaisen mieli on virkistynyt ja sosiaaliset taidot vahvistuneet, myös keskittyminen ja rauhallisuus luokassa lisääntyvät. Aamuisin lapset lähtevät kotoa kouluun hyvillä mielin ja palaavat kotiinsa iloisina – se jos mikä on merkki toimivasta arjesta ja kännykkäkiellon hyödyistä.
Luonnollinen kommunikointi, leikki ja yhdessäolo ovat taitoja, joita ei voi korvata näytön sinisellä valolla eikä kännykällä chattaillen. On ilo todeta, että koulut – siis rehtorit ja opettajat – uskaltavat tehdä rohkeita päätöksiä lasten hyvinvoinnin ja heidän tulevaisuuden puolesta.
Rehti kiitos Linnakankaan koulun opettajille ja rehtorille – iloinen välituntivilske on paljolti teidän ansiotanne. Toivottavasti yhä useampi koulu seuraa esimerkkiä ja antaa lasten kokea eläväinen lapsuuden koulutaival yhdessä kavereittensa kanssa.
Jorma Korkalo
Oulu