Olen sitä mieltä, että hyvään ja kestävään suunnitteluun ja toteutukseen sisältyy ehdottomasti kokeilu ennen käyttöönottoa. Joten mielestäni tätä niin sanottua kotihoidon robottimallia tulisi palvelujen suunnittelijoiden ja sitä kannattavien tahojen itse ensin kokeilla käytännössä.
Välillä tuntuu siltä, että käyttäjät on unohdettu ideointihuumassa, ja tuotteeksi luodaan joskus jopa käsittämättömän epäkäytännöllisiä ratkaisuja. Ei muisteta, että ollaan luomassa myös itselle tätä "tuotetta" ja järjestelmää! Monen kohdalla heistä se ei ole kovinkaan kaukana enää.
Tässä digiajassa keksitään kaikkea hullua, ja käytetään niihin ikäihmisiä koekaniineina. Ihmettelenpä, millainen aivoriihi suoltaa näitä ideoita, joista puuttuu se vähäinenkin inhimillisyys ja järki.
On helppo leikkiä hädässä olevan elämällä, kun itse istuu norsunluutornissaan eikä tarvitse katsoa eikä kokea. Yleensä vielä niin, että mikäli tuotos ei olekaan onnistunut, niin vastuunkantajaa ei löydy, eikä kukaan ole valmis myöntämään epäonnistumista.
Kyseenalaistan täysin robottien käytön missään hoidollisessa työssä, jossa tarvitaan inhimillisyyttä ja empatiaa, sillä juuri näillä ominaisuuksilla on lähes yhtä suuri merkitys asiakkaalle kuin lääkkeilläkin on.
Ihminen on edelleen ihminen, on sitten digiaika tai ei. Hän tarvitsee myös henkistä tukea ja turvallisuuden tunnetta. Robotti on vain laite, vaikka siitä yritetään usein antaa inhimillinen kuva. Käytännössä se on vain halpa apulainen.
Kuka silloin on vastuussa, jos lääkkeet jäävät ottamatta, tai niitä on annosteltu väärin? Robottiko? Kone ei vie vessaan, ei pyyhi pyllyä, eikä se korvaa ihmisen kosketusta.
Eikö olisi parempi, että tällaisten laitteiden tuotekehittelyyn tuhlattu raha ja aika käytettäisiin ihmistyöntekijöiden palkkaamiseen ja suomalaisen työn arvostukseen. Onhan jo hävettävää, että ulkomailta houkutellaan väkeä töihin, vaikka koko ajan Suomen kouluista valmistuu uusia hoidon ammattilaisia.
Entäpä tämä ihmeellinen hoitajamitoitus! Ovatko sen keksijät alan ammattilaisia? Kokeiltiinko ensin käytännössä? Otettiinko huomioon, että ihmiset ovat erilaisia, niin hoitajat kuin hoidettavatkin? Kun toisen asiakkaan kylvettäminen vie vain yhden työntekijän ajan, toista täytyy olla pitelemässä ainakin kaksi sillä aikaa, kun kolmas kylvettää?
Kuinka paljon on 0,7 osaa ihmisestä? Nämä mitoitukset jo kertovat kuinka naurettavaa peliä päättäjät pelaavat, ja siitä, etteivät he ole koskaan käyneet lähelläkään hoivakotia, jossa vajaa yksi kappaletta hoitajaa yrittää täyttää mahdotonta yhtälöä, sillä käytäntöhän on ihan eri asia.
Toivon todella, että tulevaisuudessa nämä teoreetikot mitoituksineen pistettäisiin ihmiskokeeseen, vanhainkoteihin, laitoksiin, sairaaloihin. Taitaisi tulla äitiä ikävä, kun joutuisi odottelemaan märissä vaipoissa vaihtajaa. Kun ongelma tulee mahdollisimman lähelle itseä, saa teoreetikonkin luulot huutia, ja jotain alkaa tapahtua, toivottavasti.
Ida Emilia Saarinen
Oulu